Sari Sairaanhoitaja ja sen kaverit

Kun maamme huoltosuhde heikkenee, vaihtotase vinoutuu ja luottoluokitukset paukkuvat, voimistuu talouskeskustelussa syyllisten etsintä. Jakolinjat ovat selvät: Oikeisto näkee syypäänä ammattiliitot ja niiden ”kohtuuttomat” vaatimukset yhdistyneenä yhteiskunnan turvaverkon yksilön omaa vastuuta rapauttavaan liialliseen tiheyteen. Parannuskeinona tarjotaan yleisesti turvaverkon harventamista sekä markkintatalouden sääntelyn vähentämistä turhan byrokratian karsimisen peitetarinalla.
Vasemmalla etsitään syyllisiä edellisen vuosikymmenen poukkoilevan fantastisesta, tuloeroja kasvattaneesta hallituspolitiikasta, talouseliitin ahneudesta sekä sen kyvyttömyydestä ennakoida tulevaa.

Vilkaistaan hieman historiaa. Ammattiliittojen keskeisimpiä vastuualueita ei ollut esim. 1980 -luvun lopulla tapahtunut rahamarkkinoiden vapauttaminen, ne eivät myöskään päättäneet Suomen liittymisestä euroon. Ne eivät olleet aiheuttamassa Nokiassa tapahtunutta liikkeenjohdollista ja tuotekehityksellistä sokeutumista ja sen seurauksena tapahtunutta Suomen teknologian lippulaivan uppoamista. Ne eivät olleet estämässä puu- ja paperiteollisuutta näkemästä Aasian talouden noususta johtunutta uuttaa globaalia markkinatilannetta, mikä johti tehtaiden hallitsemattomaan ulosliputtamiseen. Lauri Ihalainen ei myynyt valtion omistamaa Kemiraa, Grow How’ta, Soklin kaivostoimintaa ja malmivarantoja 200 milj. eurolla norjalaisille. Sen teki Jyri Häkämies. Kohteiden arvoksi arvioidaan nyt 10 – 30 miljardia euroa.
Soklin myynnin jälkeen valtio hankkiutui Solidiumin kautta keväällä 2013 uudelleen mukaan kaivostoimintaan, Talvivaaraan. Häkämies oli paria kuukautta aiemmin siirtynyt EK:n hommiin. Valtio on sijoittanut projektiin nyt neljännemiljardin. Yhtiö on velkasaneerauksessa.

Sari Sairaanhoitajasta tuli mediassa virtuaalijulkkis sen jälkeen, kun Kokoomus lupasi vuoden 2007 eduskuntavaalien loppumetreillä hänelle ja hänen kavereilleen 500 euron palkankorotuksen. Lupaus jäi lunastamatta.
Sari ja hänen julkisen sektorin pienipalkkaiset kaverinsa ammattiliittoineen ovat ovat tämän tilapäisen mediaglitterin jälkeen pysyneet oikeistomediassa pelkästään syyllistämisen kohteina, ei työn sankareina.

Kun Suomeen aikoinaan säädettiin laki pakollisesta turvavyön käytöstä, jurnuttivat yksilönvapauden puolustajat ihmistä liikaa holhoavasta yhteiskunnasta. Tänäkin päivänä itsepäisimmät kiinnittävät vyönsä vain poliisin nähdessään.
Sari ja hänen kaverinsa paikkaavat niska-, kallo- ja muut vammat.

Elinkeinoelämä ja talouden eliitti  toimii täsmälleen samoin. Markkinataloutta sääntelemään pyrkivää lainsäädäntöä kritisoidaan ja vastustetaan refleksinomaisesti.  Jarrua ei paineta eikä kurssia tarkisteta ennen kuin rytisee. Tästä syntyvät vahingot hoitaa jälleen Sari ja hänen julkisen sektorin kollegansa yhteiskunnan toimeentulo- ja velkaneuvontaluukuilla. Joita siis oikeiston lempiliturgian mukaan on aivan liikaa!

Yhteiskunnassa on ryhmiä, joiden kuuluisi työnsä puolesta kyetä ennakoimaan tulevaisuutta ajankohtaisen luotettavan tiedon pohjalta. Poliitikkojen ohella tähän ryhmään kuuluvat taloudesta kirjoittavat journalistit. Viimemainittujen tulisi työkseen asetella talouden vauhtisokeutta ja markkinatilanteiden muutoksia haistelevia tutkiaan talouden tarkastuspisteille.
Useimmiten vaikuttaa ikävä kyllä siltä, että talouskommentaattorit viihtyvät paremmin liituraitaporukan kyydissä kuin talouden ylinopeuksia ja pullonkauloja tutkimassa.

Kategoriat: Kotimaa, Media, Talous | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Terrorismin lyhyt oppimäärä: Natsit – Baader-Meinhof – ISIS

Noin 50 vuotta sitten, pari vuosikymmentä natsiterrorismista selviytymisen jälkeen, länsimaisen demokratian haastajana nähtiin sotilaallisesti vahva Neuvostoliitto. Se edusti ns. Itäblokkia,  jonka aseellisena fraktiona Euroopassa toimi ns. Baader-Meinhof -ryhmä. USA oli jo tuolloin taloudellisesti erkaantunut perinteistä demokratiaa edustavasta Euroopasta lähes sääntelemättömän markkinaliberalismin suuntaan poliittisesti oikealle ja käytti yhä suuremman osan kansantuotteestaan armeijansa varustamiseen. Itäblokin rajat olivat vakiintuneet, länsiblokin rajoja vartioi USA ja silloinen Nato maailmanpoliisin elkein.

Siinä missä Saksassa toiminut Baader-Meinhof -ryhmä kaappasi ja murhasi länsimaisia valtiojohtajia ja isoja yrityspamppuja, kehottaa nykyinen uskonnolliseen diktatuuriin tähtäävä ISIS tappamaan, vahingoittamaan, polttamaan vastustajiaan ja heidän omaisuuttaan – tai ellei muuta voi – edes sylkemään näiden kasvoille. Uhreiksi kelpaavat  mainiosti myös lapset, naiset ja muut siviilit. Mitä julkisempaa, sen parempi.
Ja siinä missä poliittinen ”Bonny & Clyde” -pariskunta Andreas Baader ja Ulrike Meinhof ilmeisen ylpeinä näkivät omat nimensä terrorismiuutisten otsikoissa, pysyttelevät ISIS -liikkeen johtajat kaukana piilossa itse tapahtumista. Ja keskittyvät uskonnollisen aivopesun ja rahan avulla rekrytoimaan suuntaansa etsiviä, eri syistä elämänsä johtotähden hukanneita nuoria maailmanparantajia riveihinsä itsensä uhraamaan.

Länsi-Eurooppa on yht’äkkiä housut kintuissa tilanteessa, missä uudenlaiseen putinilaiseen autoritaariseen harvainvaltaan (”diktokratia…”) pyrkivä Venäjä samoin toimivien itäeurooppalaisten ja aasialaisten valtioiden kera aikovat katsoa  mihin saakka eurooppalaisen päättämättömyyden oloissa voidaan edetä. Krimi otettiin jo, nyt on vuorossa Ukrainan itäiset alueet. Sen jälkeen?
Yhden uhan asemesta länsimailla onkin kaksi: Islamilaiset fanaatikot ja maidensa oikeuslaitosta, mediaa ja liike-elämää hallitsevat diktaattorit. Länsi-Eurooppa ei tule selviämään tilanteesta ilman vahvaa sotilaallista yhteistyötä, tapahtuu se sitten EU:n tai Naton puitteissa.

Päätöksenteon poliittinen aikaikkuna on sulkeutumaan päin.

Kategoriat: Tajunnanvirtaa..., Ulkomaat | Jätä kommentti

(Lisä)Arvon mekin ansaitsemme!

”Suomalainen valtamedia on hyvin oikeistolainen ja rajoittunut” totesi taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg Ylen aamu-tv:ssä 15.9 Ja oli täsmälleen oikeassa. Haastattelun aiheena oli hänen vastailmestynyt kirjansa ”Arvot mekin ansaitsemme”. Kirjan nimi on siis lähes sellaisenaan lainattu Jaakko Juteinin yli 200 vuoden ikäisestä koululaulusta. Siinä ”arvoaan” kaipaavat maamiehet, Rosenbergin kirjassa maahanmuuttajat. Joista sivumennen sanottuna esim. monet virolaiset toimivat Suomen maataloudessa lomittajina!

Valtamedian oikeistolaisuudesta meillä ei, sattuneesta syystä, juurikaan kirjoitella. Nykyvenäjän harjoittamasta valtiollisen median päivittäisestä valehtelusta ja harhatietotoimistoista kyllä, ja se on ihan oikein.
Sanotaan nyt heti, että kuilu Venäjän harjoittaman, pohjoiskorealaisen suunnitelmallisen kotimaisen yleisön aivopesun ja suomalaisen kultivoituneesti toteutetun markkinaliberaalin ajattelutavan syöttämisen välillä on syvä. Perusidea on kuitenkin sama: Jolla on rahaan, aseisiin tai molempiin perustuva valta, päättää mitä ja miten yleisölle kerrotaan.

Jos maamme liike-elämästä haetaan henkilö, joka talousajattelussaan edustaa ultraliberaaleimpia näkökantoja, on niiden itseoikeutettu edustaja Björn Wahlroos. Helsingin Sanomat tarjoaa Wahlroosille mediatilaa aina, kun hän sitä sattuu pyytämään ja vaikka ei pyytäisikään. Viimeksi lehti esitteli Nallen mielipiteitä laajasti 14.9 otsikolla ”Suomen AY-liike sahaa omaa oksaansa”. Jos Nalle saisi päättää, Suomessa ei olisi ammattijärjestöjä, eikä yritysten verottamista. Kaikki palkat tulisi puolittaa. Suorittavalta portaalla. Noin aluksi.

HS:n journalistisen moraalin peräänkin voidaan kysellä. Jutun kirjoittanut  Marko Junkkari antaa Wahlroosin esitellä näkemyksiään ilman ensimmäistäkään omaa tai edes tarkentavaa kysymystä. Ainoa verotuksen muoto, mitä Wahlroos välillisen verottamisen lisäksi sanoo kannattavansa, on kiinteistövero. Edes tämän kohdalla toimittaja ei kysy, johtuisiko se ehkä siitä, että haastateltavan miljardiomaisuus muodostuu pääasiassa pörssiyhtiöiden osakkeista.

Jos Suomen Journalistiliitolla olisi olemassa jonkinlainen ”journalistisen ammattietiikan tutkintalautakunta”, niin tässä olisi sille tutkittavaksi artikkeli.

Kategoriat: Kotimaa, Media, Talous | Jätä kommentti

Bisnestä toisten rahoilla

 

Mäntsälän kuntakonsernin rakennejärjestelypäätös tehtiin edellisen valtuuston viimeisessä istunnossa 10.12.2012 äänin 23 – 17. Nykyinen valtuusto käsitteli asiaa ensimmäistä kertaa ja äänesti tuon päätöksen valmisteluun palauttamisesta viime maanantaina. Tulos 24 – 19 palauttamista vastaan. Ero oli kaventunut kuudesta äänestä viiteen. Kannattiko, kysyy moni? Kyllä tai ei, vastaajasta riippuen.

Onko kuntalaisten tai edes valtuutettujen tietämys Holding -hankkeeksi nimetystä järjestelystä ja sen seurauksista lisääntynyt? Vain erittäin niukasti, väitän. Puolustajat ovat maalailleet eteemme visioita synergiaeduista ja verosäästöistä. Edellisistä ei ole esitetty lukuja ennen maanantaita, jolloin kuulimme luvun 300.000 €. Luku on löysä arvio, mutta vaikka olisi tosikin, vain 3 promillea budjetin loppusummasta. Verosäästöajatus perustuu verosuunnitteluun.
Kokoomuksen valtuutettu Jari Sillanpää piti verosuunnittelua puolustavan puheenvuoron, jossa hän halusi tehdä selvä pesäeron veronkiertoon. Samaa yrittää parhaillaan valtakunnan politiikan huipulla saman puolueen tekojaan katuva sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty.

Olen itse näiden kahden vuoden aikana arvostellut hankkeen alkuvaiheessa puolivaloilla tehtyä valmistelua. Jo nyt voi sanoa, että hanketta kritisoineiden ansiosta yhtiöittämisen kunnallista demokratiaa rapauttaviin vaikutuksiin aiotaan puuttua. Sekä Kokoomuksen että Keskustan edustajat ovat ilmaisseet kantanaan, että esim. kuntayhtiöiden hallitusten jäsenten valinta tulee siirtää kunnan hallitukselta valtuustolle. Syksyn aikana on tarkoitus päivittää sekä kunnan hallintosääntö että konserniohje.

Keskustan Jyrki Kosonen ehdotti, että Mäntsälän Kuntayhtiö Oy:lle päätettäisiin valita hallintoneuvosto, johon tehtävään valittaisiin istuva valtuusto. Kuntademokratian kysymyksistä väitellyt tohtori Pauli Puttonen menee vielä pidemmälle vuonna 2002 ilmestyneessä väitöskirjassaan. Hän visio, että kunnallisen osakeyhtiön osakepääoma voitaisiin jyvittää vaalituloksen mukaan ja jakaa sen perusteella valtuustoryhmille yhtiökokousedustukset ja siellä käytettävä äänivalta. Vaikka yritystalouden liituraitaporukka ei näistä takuulla innostukaan, kannattaa ne juuri siksi selvittää.

Kunnallisen osakeyhtiön suurin ongelma on omien rahojen sijoittamisen kautta syntyvän riskin puuttuminen. Tehdään siis bisnestä toisten, eli kuntalaisten rahoilla. Tämän konseptin turmiollisuudesta ei esimerkkejä tarvitse kaukaa hakea.

Mäntsälä voisi kuntademokratian ja kunnallisen liiketoiminnan fuusioimisessa pyrkiä olemaan edelläkävijä. Se vaatii lakiasiantuntemusta ja ennakkoluulottomuutta. Ensinmainittua on hankittavissa, jälkimmäistä on oltava omasta takaa.

Kategoriat: Arkisto | Jätä kommentti

Journalistista arvovalintavaikuttamista, osa X.

SDP:n ja Kokoomuksen puheenjohtajavalintoihin liittyvä Helsingin Sanomien kirjoittelu tarjoaa erinomaisen alustan viipaloida lehden kirjoittelun painotuksia ns. riippumattomuuden näkökulmasta. Käsittelytapojen ero on kuin yöllä ja päivällä. Hesari esittelee 3.5. Kokoomuksen pj -kandidaatteja jutussaan ”Vapaavuori: EU:n ilmastotavoitteet ja teollisuuden pako yhdistetty toisiinsa epäreilusti”. Tässä kirjoituksessa, kuten muissakin tähänastisissa Kokoomuksen pj -kilpailua käsittelevissä, henki on nostattava ja eteenpäin katsova, otsikointi sopivan provokatiivista mutta asiallista. Kandidaatit esitellään korkealle viritetyllä hypetyksellä ja toinen toistaan edustavammilla argumenteilla. Pekka Tiilikainen sanoisi, että ”ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua”.

Ei tarvitse kuin vilkaista muutaman viikon takaisen SDP:n puheenjohtajavaalia edeltäneen kirjoittelun otsikointia, kun eron huomaa:
”Alakuloinen johtajakisa”, 1.5
”Kovat piipussa demaripelissä: Tommi Läntinen pulaan joutuneen Urpilaisen tueksi”, 2.5
”Onko aika ajanut SDP:n ohi?”, 8.5

Ja Rinteen valinnan jälkeen:

”SDP otti loikan tuntemattomaan”, 10.5
”Rinteen valinta aiheutti SDP:ssä hämmennystä”, 10.5
”Rinne joutui pakkorakoon”, 11.5

Demareiden kohdalla diskurssi keikahtaa hämmennystä, tappiomielialaa ja hieman komiikkaakin sisältävään argumentointiin.
Lehden taholtahan tämänsuuntaiset väitteet tietenkin kielletään. Ja lehteä lukeva yleisö lienee tämänkaltaiseen puolueellisuuteen jo niin tottunut, ettei havaitse siinä mitään kummallista.

Olen kutsunut tätä neutraalin uutistoimittamisen valekaapuun piilotettua ideologista aivopesua journalistiseksi arvovalintavaikuttamiseksi. Informaatioyhteiskunnassa sen kansalaisten arvomaailmaa vääristävä vaikutus ei ole vähäinen.

Yhdysvaltalainen senaattori Hiram Johnson lausui aikanaan, että ”kun sota julistetaan, on totuus sen ensimmäinen uhri”. Kilpailu informaation ensi-iskusta on edelleen totista totta myös varsinaisessa sodankäynnissä. Esimerkkejä on lähihistoriassa tulvimalla, viimeisin niistä liittyy Ukrainaa koskevaan uutisoitiin.

Kategoriat: Media | Jätä kommentti

Kommentti, jota hs.fi ei julkaissut

Olen silloin tällöin mitannut Helsingin Sanomien verkkoversion moderoinnin läpäisevyyttä kritisoimalla kirjoittavien toimittajien tuotoksia.
Tänään 15.5 lehden pääkirjoittajistoon lukeutuva Juha Akkanen oli kirjoittanut aviisiin pääkirjoituksen otsikolla ”Viisi syytä, miksi demarit ovat menossa oppositioon”.
Pidin juttua paitsi asenteellisena, myös poliittisen journalismin neutraaliuden näkökulmasta tarkasteltuna ala-arvoisena. Kirjoitin siitä ao. kommentin, jota ei julkaistu.

Juha Akkanen luettelee viisi syytä, joiden perusteella hän arvioi SDP:n olevan siirtymässä oppositioon. Niistä vain ensimmäisen kohdalla hän osuu oikeaan, sillä puolueen kannatus määrittelee yleensä hallitukseen pääsyn. Paitsi tietysti RKP:n ja Kristillisten kohdalla… .
Kunnon ennustajaeukon tapaan Akkanen tekee sen tyypillisen varauksen tulevaisuudenvisioonsa, että ”arvio perustuu tämän hetken tilanteeseen” ja että ”vuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon”. Viisasta, ah niin viisasta!

Juka Akkanen on HS:n toimittajista Marko Junkkarin ohella profiloitunut lehden oikeistoliberaalin linjan kirjoittaviksi kaaderilaisiksi, joilla on äidinmaidossa saatu vasemmistoinho ja suunnaton intohimo spekuloida siitä, mistä kukaan ei tiedä mitään varmaa: Tulevaisuudesta.

Listansa viimeisessä kohdassa Akkanen paljastaa poliittisen kristallipallonsa salaisuuden: Se on demareille langetettu Valtionvarainministerin Salkun Kirous!
Maamme valtamedian (HS, Yle; Mtv) politiikan toimittajia yhdistää ylemmyydentuntoinen nenän vartta pitkin tapahtuva asioiden tarkastelu ja kykenemättömyys tosiasioihin perustuvaan, poliittisesti neutraaliin viileään analyysiin. Muutama harva poikkeus löytyy.

Kirkkaasti komiikan puolelle kääntyi mediassa esim. se lapsenomainen inttäminen, millä Antti Rinnettä vaadittiin kertomaan, ryhtyykö hän valtionvarainministeriksi. Aivan kuten pikkulapsille, piti Rinteen yleensä tähänkin kysymykseen vastata vähintään kolme kertaa.

Kategoriat: Arkisto, Media | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Vappupuheita ja puppupuheita

Vappua on perinteisesti pidetty työväen juhlana. Vappukulkueiden kuihduttua lähes 50 vuoden massiivisten rivistöjen ajoista, on jäljellä lähinnä vappupuheet.

Niiden analysointiin keskittyvät politiikan toimittajat ja lehtien pääkirjoittajat. Haistellaan tuulia, pieniä vireitä, mahdollisia avauksia. Jos niitä ei ole, ollaan pettyneitä kuin lapsi, jolta vietiin karkit. Hesarin pääkirjoittajan (HS030514) mielestä ”Vapun puheista jäi vaisu vaikutelma”. Ensi pääkirjoittaja on pettynyt siitä, etteivät Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat esittäneet mitään otsikkokelpoista, ja toiseksi siitä, että myös SDP:n kahden puheenjohtajaehdokkaan puheista ”suuret linjat jäivät puuttumaan”. Pääkirjoittaja vetäiseekin johtopäätöksen, jonka mukaan esim. työn ja pääoman ristiriitaa julistetaan enää  vain ”menneiden aikojen työväenlauluissa”.
Tylsää.

Nykyihmisen ikävänsietokyky on lyhentynyt muutamassa vuosikymmenessä oleellisesti. Uutta virikettä, impulssia ja muuta härpäkettä pitää diginatiivin saada tajuntaansa tasaisena virtana. Samaa juttua ei kauaa jakseta. Tarvitaan uutta.

Maapallon iäksi arvioidaan noin 4,5 mrd vuotta, simpanssista ihmisen kehityslinja erkani viitisen miljoonaa vuotta sitten ja nykyihmisen (homo sapiens) arvioidaan saaneen alkunsa nykyisen Saharan eteläpuolisella alueella parisensataa tuhatta vuotta sitten. Aikaa ihminen on laskenut vasta parituhatta vuotta.

Osakeyhtiön – ja siis varhaisen kapitalismin alkumuodot – ajoittuvat noin 300 vuoden päähän. Teollistuminen alkoi parisataa vuotta sitten. Osakeyhtiöiden omistajilla oli rahaa pystyttää tehtaita, mutta heitä oli liian vähän niitä käytännössä pyörittämään. Ja olisivatko viitsineetkään, raskasta ja likaistakin kun oli. Tarvittiin työläisiä. Koska orjakauppa oli maailmasta vähitellen saatu loppumaan, jouduttiin palkkaamaan työvoimaa. Teollistumisen alkuvaiheessa työläisten asema ei paljonkaan eronnut orjien asemasta. (Eikä muuten joissakin aasialaisissa tekstiilitehtaissa tai turkkilaisissa kaivoksissa eroa vieläkään).
Tästä osakeyhtiön ja sen omistajien halusta rikastua tavaroita valmistuttamalla voidaan katsoa työn ja pääoman ristiriidan alkaneen.

Talous- ja teollisuushistoriaa vähänkin tuntevalle tuossa ei ole mitään uutta. Hesarin pääkirjoitustoimittajan mielestä tätä ristiriitaa ”julistetaan kuitenkin vain joissakin menneiden aikojen työväenlauluissa”. Tämä on totta. Esim. Hesarin sivuilla, pääkirjoituksista nyt puhumattakaan, ei tätä ristiriitaa julisteta läheskään päivittäin… .

On terveellistä joskus yrittää sijoittaa inhimillistä toimintaa laajempaan aikaperspektiiviin. Tuo vajaat pari sataa vuotta kestänyt teollinen aikakausi edustaa nykyihmisen valtakaudesta yhtä promillea, yhtä tuhannesosaa. Ei kannata edes laskea, mitä se edustaisi koko maapallon iästä.
Tämän promillen aikana on kuitenkin ehditty tuottaa hirvittävä määrä enemmän tai vähemmän tarpeellisia tavaroita, kasvattaa valtavat jätevuoret, synnyttää Tyyneen valtamereen jättimäinen muovijätelautta, vaurioittaa peruuttamattomasti ilmakehää, saada alkuun napajäätiköiden sulaminen, käydä kaksi maailmanlaajuista sotaa ja kymmeniä pienempiä sotia, kehittää ja käyttää ydinaseita jne.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan profeetta ymmärtääkseen, ettei tämä meno voi jatkua kovin pitkään. Ellei ihminen itse suuntaa muuta, hoitaa luonto asian meidän puolestamme. Maailmanloppuahan siitä ei toki tule. Yksi villiintynyt eliölaji eräällä syrjäisellä planeetalla vain tuhoaa itsensä.
Työn ja pääoman ristiriita ei siis ole ainoa huolemme, ei ehkä edes vakavin.

Kategoriat: Arkisto | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Toisten rahoilla on turvallista mokailla…

Päivän HS listaa 10 Suomen suurinta bisnesmokaa lähimenneisyydestä. Kirjoitin itse reilut viisi vuotta sitten ao. jutun, jossa listasin mielestäni 3 raflaavinta mokaa.
Jos lajina on ”Kansallisen Varallisuuden Hukkaaminen”, niin EK:n toimitusjohtajaksi 19.11.2012 valittu Jyri Häkämies pitää yllä epävirallista Suomen ennätystä. Jostakin syytä tämä näyttää puuttuvan Hesarin listauksesta. Kaksi muuta siitä kyllä löytyy.

Hukkaamiskisan kakkossijalle sijoitin Stora-Enson entinen tj Jukka Härmälän ja pronssille entisen sonerajohtajan, Kaj-Erik Relanderin.

Härmälä hukkasi Amerikan valtausyritykseen 5,7 miljardia ja –  kuinkas muuten – toisten rahoja.
Kaj-Erik Relander onnistui valtio-omisteisen Soneran pääjohtajana vuonna 2000 hukkaamaan suomalaisten kansallisvarallisuutta ”vain” 4,3 mrd euroa. Omia sijoittaessaan olisi Kaj-Erik saattanut olla himpun verran huolellisempi. Temppu onnistui ostamalla Saksasta firman piikkiin huutokaupalla yksinoikeuden ns. UMTS -taajuuksiin matkapuhelinliikennettä varten. Tekniikka osoittautui kuitenkin hyödyttömäksi, ja sijoituksen arvo nollautui. ”Liike-elämässä on riskinsä” kommentoi Relander, ja sijoittautui sittemmin Englantiin rahoitusneuvojaksi (!).

Matti Vanhasen II -hallituksen valtion omistajaohjauksesta vastannut puolustusministeri, nykyinen EK:n puheenjohtaja Jyri Häkämies siis teki kuprun, jonka edessä Relanderin hukkaamat 4,3 mrd euroa näyttää taksin takapenkille tipahtaneilta killingeiltä. Valtion omistuksista vastaavana ministerinä hän möi v. 2007 ns. Growhow -kaupassa norjalaiselle Yaralle  ko. yhtiöryppään lisäksi oikeudet Soklin fosfaattikaivoksiin. Hinta oli 200 miljoonaa euroa. Kaupassa omistajaa vaihtaneen omaisuuden arvoksi arvioidaan tänään vähintään 10 mrd, ja jopa 30 mrd euroa.
Jotkut asiantuntijat pitävät kauppaa koko Suomen taloushistorian ehkä suurimpana virheenä.

Kategoriat: Kotimaa, Talous | Jätä kommentti

Antti Rinne avaa SDP:n linjakeskustelun

Antti Rinteen 1.2. julkistama päätös lähteä SDP:n pj -kisaan on sekä odotettu että tervetullut. Kisaan lähdetään ”puolueen linja” edellä, mikä on aivan oikein. Jutta Urpilaisen toiminta valtionvarainministerinä on ollut esimerkillistä maan taloushistorian yhdellä sen heikoimmista jaksoista.

Ongelma on ollut siinä, että akateemisen koulutuksen saaneena 2008 valittu tuore puheenjohtaja saattoi arvioida puolueen saavan keskiluokan toimihenkilöiden keskuudesta uutta kannatusta enemmän, kuin mitä ay -liikkeen puolella mahdollisesti menetettäisiin. Näin ei tapahtunut. Niin myötämielistä kun akateeminen väki arkipuheissaan onkin yhteiskunnan vähempiosaisia kohtaan, muuttuu kanta äänestyskopissa oman ja viiteryhmän edun valvomiseksi. Jutta ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen puolueen historiassa, joka tämän arviointivirheen teki.

Kumpi tahansa puoluetta jatkossa luotsaakin, ovat maan talouden keskeiset ongelmat tarkkaan tiedossa.Mitä tulee hyvinvointivaltion julkisten menojen hallittuun vähentämiseen, niin Aalto -yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen puhui erinomaisen asiallista ja ideologisesti neutraalia tekstiä Ylen Aamu -tv:ssä  1.2. (katsottavissa Areenassa).

Osansa saivat yritykset, jotka pitävät itsestäänselvyyksinä kaikenlaisia yhteiskunnallisia tukia – opiskelijat, joille ei riitä ilmainen koulutus eikä opintoraha, vaan pitäisi saada vielä palkkaakin opiskelusta – lasten päivähoidon suhteen ei saisi edes keskustella siitä, onko oikein, että vanhempi vie lapsen päivähoitoon ja menee sen jälkeen itse kotiin, jne. Puttonen peräänkuulutti suomalaiseen yhteiskuntaan sellaista ylpeyttä, jota niin yrittäjä kuin yksityishenkilökin voi tuntea pärjätessään omillaan ilman minkäänlaista valtion tai kunnan tukea. Eikä hän sanonut tätä syyllistääkseen ketään.

Kyseessä on tietysti myös sukupolvien välinen kuilu. 1950 -luvulla syntynyt porukka muistaa vielä lapsuudestaan 6 -päiväisen työviikon ilman yleistä sairausvakuutusta, koulumatkat jalan tai suksilla maksulliseen yhteiskouluun, jossa oli maksullinen ruokailu jne, jne. On syytä muistaa, ettei ole mitään rajaa sillä, mitä ihmiset maksutta voivat haluta, jos vaan joku kyselee!
Järki pitäisi osata ottaa käteen niin, että hyvinvointiyhteiskunnan perusta voidaan säilyttää ilman ihan kaikkea nykyistä kuorrutusta.

Muutoin olen sitä mieltä, että Rinteen lohkaisu Ruotsin Suomea isänmaallisemmin ajattelevista pääomapiireistä on aivan oikea. Ennen ulkoistamista naapurimaassa mietitään tarkasti sitä, voitaisiinko toimintaa kuitenkin jatkaa omassa maassa.
Suomessa yleensä vain tuijotetaan lasittunein silmin pörssikäyriä ja osavuosikatsauksia.
Ja pannaan pystyyn yyteet.

Kategoriat: Arkisto | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Katsellaan visioita!

Valtuuston kokouksessa maanantaina 20.1. keskusteltiin visiosta. Löytyykö 8:n kunnan Keski-Uudenmaan kaupunkia koskevasta väliraportista visio vai ei? Alunperin visio on tarkoittanut näkyä tai harhanäkyä. Nykyään yksi vision määritelmä on ”unelma”. Toisen lauseen kysymys siis liittyy käsitykseen tuon unelmakuvan uskottavuudesta.

Toisenlaisia visioitakin syntyi kokouksen aikana. Kunnan taloushallinnon ulkoistamisen uutta järjestelyä koskevan keskustelun yhteydessä kunnan kamreeri sanoin suunnilleen seuraavansisältöisen lauseen: ”Kunnan taloushallinto on ollut ulkoistettuna jo niin kauan, ettei sitä voida enää ottaa takaisin kunnan omaksi työksi”.
Mitä ihmettä?!?
Vielä reilu puoli vuosisataa sitten kunnan kirjuri kirjoitti kokousten pöytäkirjat, maksoi kunnan laskut ja hoiti kirjanpidon. Nyt sanotaan, ettei kunnalla ole kykyä edes rekrytoida puuhaan riittävän koulutettua henkilöstöä. Siis kerran ulkoistettu – ikuisesti ulkoistettu.

Tämä näky (visio…) yhdessä peruskuntien toiminnan lisääntyvän yhtiöittämisen kanssa luo ihan oikeasti pelottavia ”unelmia”.
Muuttuvatko kunnat itsenäisesti toimivista yhteisöistä eräänlaisiksi osto- ja myyntiliikkeiksi, jotka hoitavat kunnallisten palvelujen tuottamista joko itse omistamiensa tai ulkopuolisten omistamien yritysten avulla? Jääkö valtuutettujen tehtäväksi sanoa sanansa vain siihen, miltä firmalta mikäkin palvelu ostetaan.

Näin meille pikkuhiljaa kasvaisi eräänlainen kunnan yhtiöitä hallinnoivien palkkajohtajien homekasvusto kunnallisen demokratian ylärakenteeseen, joka eläisi omaa elämäänsä osakeyhtiölain suojissa.  Ja tekisi tyhjäksi mm. ajatukset hallinnollisista säästöistä siirryttäessä kohti suurempia kuntayksiköitä.

Valtuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen valmistavat toimet siihen, että kunnan taloushallinto siirretään kesäkuun alussa Tuusulan seudulliselta palvelukeskukselta KuntaPro Oy:lle.
Kustannukset kunnalle kaksinkertaistuvat.

Kategoriat: Kotikunta | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti