Miksi vedätettävien joukko kasvaa koko ajan?


Hanna Mahlamäki
jatkaa tänään Hesarissa samaa kansalaisen eksyksissä olemisen pohtimista, mistä Saska Saarikoski kirjoitti eilen 13.4 kysellessään, miksi ihmiset nykyään ovat niin helposti huijattavissa.
Mahlamäki kysyy, miksi yhä suurempi joukko kansalaisista ei tiedä, ketä äänestäisi. Tieto on peräisin yhä tiheämmin tehtävistä mielipidekyselyistä. Tämän sisältöinen uutinen löytyy nykyään lehdestä kuin lehdestä päivittäin.

Suuri osa kansalaisista on siis poliittisten fundamenttien suhteen pihalla kuin lumiukot! Samalle joukolle on helppo myydä pigmentinpoistoimuri, kuten Saarikoski kirjoitti. Tai vaikkapa luomiväri, joka pidentää silmäripsiä 72%.
Kaupallisen markkinoinnin yhtä kiinteämmin soluttama sosiaalinen media  yhdistyneenä joka tuutista päälle työntyvään loputtomaan uutis- ja epäuutismixiin sekoittaa kasvavan ihmisjoukon kyvyn nähdä mikä on totta ja mikä tarua.

Ongelma alkaa jo olla järkälemäinen – ja kasvaa koko ajan. Sodanjälkeisessä Suomessa kansalaisen oli helppo löytää puolueista oman lähipiirinsä elämäntilannetta tuntevat ja sitä kehittämään lupautuneet ehdokkaat. Porvarit olivat rehellisesti porvareita, eivätkä esitelleet vaalipropagandassaan työrukkasia. Maalaisliittolaiset olivat yksiselitteisesti talonpojan asialla ja vasemmisto edusti niitä, joiden ainoat tuotantovälineet olivat kaksi tekevää kättä.
Nuo perusasiat on nykyään piilotettu puolueesta riippumatta samalta kuulostavan sanahelinän taakse, eikä poliittista historiaamme tuntematon Some Sapiens saa siitä mitään tolkkua.

Saarikosken kirjoitusta kommentoin ehdottamalla kouluopetuksen yleiskattavaksi painopistealueeksi kykyä erottaa tosiasiat sepitteestä.
Mahlamäen kirjoituksen perusteella on helppo suositella vahvaa panostusta yhteiskuntaopin opettamiseen – sekä aikuisille että lapsille!

Vaikka näillä ei maailma heti pelastuisikaan, saattaisi meillä yhden sukupolven kuluttua olla edes inan verran kirkkaampaan ajatteluun kykeneviä äänestäjiä.

Kategoriat: Media, Tajunnanvirtaa... | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Infokratiaa ja mahdottomia tilanteita

Mäntsälän kunnanhallitus vastasi maanantaina 23.3 valtuuston esittämään kirjalliseen kysymykseen, joka liittyi tapaan, jolla kuntatekniikkaa ollaan ulkoistamassa. Virkamiesjohto on nimittäin hakemassa kilpailuttamislupaa suoraan hallitukselta, ja aikoo antaa asian tässä vaiheessa tekniselle lautakunnalle vain tiedoksi. Kunnan hallintosääntö (löytyy kunnan sivustolta) on kirjannut tarkasti lautakuntien tehtäväalueet. Kun lukee teknisen lautakunnan tehtäväkuvauksen (45§) tuntuu menettely kyseenalaiselta.

Listatekstissä yllätti kunnanjohtajan kirjoittaman esittelytekstin väite, jonka mukaan tieto kysymyksen kohteena olevasta menettelystä olisi peräisin paikallislehden toimittajalta. Koska en voi uskoa kj:n tarkoituksellisesti valehdelleen valtuustolle, lienee niin ettei johtaja ehdi seurata, mitä talossa tapahtuu. Kysymyksen tieto teknisen lautakunnan ohittamisesta oli nimittäin peräisin kunnan oman organisaation (ohjausryhmä) tuottamasta muistiosta. Mäntsälän hallintokulttuurin oloissa tätä ei tietenkään ollut tarkoitettu julkisuuteen.

Mutta tämäkään ei vielä riittänyt. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja (Kok) annatteli puhujapöntöstä käsin täyslaidallisen kritiikkiä paikallisen lehden toimituspolitiikasta – sopivasti kokouksessa, missä kyseisen median edustaja ei ollut paikalla. Vaikka valtuuston tekemään kysymykseen johtanut tieto siis tuli kunnan oman organisaation laatimasta muistiosta!
Yllätettiinkö nyt joku tai jotkut housut kintuissa?

Tapa millä kuntapalveluja ollaan ulkoistamassa kiinnostaa ja sen täytyykin kiinnostaa valtuutettuja. Paikallislehti on ansiokkaasti tuonut esiin kuntalaisten ja valtuutettujen huolta siitä, ollaanko demokraattisia menettelytapoja oikomassa liian railakkaasti. Esitin puheenvuorossani yksinkertaisen kysymyksen:
Olisiko valtuuston periaatteellinen kanta ulkoistamiseen tullut selvittää ensin, ja –  mikäli päätös on myönteinen – vasta sen  jälkeen ryhtyä selvittämään. Kunnanjohtajan mielestä tällainen menettely johtaisi ”mahdottomiin tilanteisiin”.

Hallinnon monimutkaistuessa suomalaiseen talouskeskusteluun on ilmestynyt uusi käsite ”Uponneiden kustannusten harha”. Se tarkoittaa tilannetta, missä jonkin projektin selvittelyyn on jo upotettu niin paljon rahaa ja resursseja, että ne itsessään muodostavat painavimman perusteen projektin toteuttamiselle, vaikka ensimmäistäkään pitävää todistetta idean kannattavuudesta ei pystytä esittämään.
Jos tällaisia selvittelytöitä aloitetaan virkamiesten toimesta säännönmukaisesti ilman valtuuston ennakkopäätöstä, niin eikö silloin häntä heiluta koiraa?

Kategoriat: Kotikunta | Jätä kommentti

Taloustieteen höyhensarjaa

Björn Wahlroos on ostanut (tai saanut?) Hesarin verkkosivulta mainosaikaa uudelle kirjalleen ”Talouden 10 tuhoisinta ajatusta.” Toistaiseksi ilmestymättömän kirjan mainostekstissä Nalle kutsuu ranskalaisprofessori Thomas Pikettyä ”pop-ekonomistiksi”.

Thomas Piketty tuli tunnetuksi tutkimalla USA:ssa verotustietojen avulla omaisuusmassojen kertymisen historiaa, tuottoa ja verotusta yli sadan vuoden ajalta. Kotimaansa Ranskan varallisuustietoja hän tutki yli 300 vuoden aikajaksolta. Piketty tiivisti tutkimuksensa hieman alle 1000 -sivuiseen kirjaan, josta tuli USA:ssa bestseller. Materiaalia olisi ollut plakkarissa lähes 10:een vastaavankokoiseen teokseen. Aiemmin hän on julkaissut 3 vastaavaa taloustieteellistä järkälettä.

Björn Wahlroos on kirjoittanut pari taloutta käsittelevää kirjaa, molemmat puhtaasti omista mielipiteistään ja muisteloistaan ja ilman varsinaista tutkimusaineistoa.
Kirjoitustyylistä voi epäillä hänen ”kirjoittaneen” pääasiassa sanelukoneelle, josta palkattu ammattilainen on koonnut jorinat kirjaksi.

Kumpikohan kirjailijoista mahtaa paremmin sopia ”pop-ekonomisti” -määritelmään?

Kategoriat: Talous | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Liberaalia arvovalintavaikuttamista

Helsingin Sanomat syntyi v. 1889 puhtaasti helsinkiläisten uutislehdeksi. Se pyrkii nykyisestä valtakunnallisesta paalupaikastaan huolimatta sinnikkäästi edelleen varjelemaan myös paikallislehden imagoaan.
Lehden perustajasuvun viimeinen päätoimittaja Aatos Erkko toivoi v. 2006 lehden ”jatkavan liberaalilla linjallaan.” Sana ”liberaali” tarkoittaa sekä vapaamielisyyttä että markkinaliberalismia.
On kiinnostavaa, että v. 2013 lehden verkkosivustolle ilmestyneessä ”Helsingin Sanomien periaatelinja” -artikkelissa sanaa ”liberaali” ei enää esiinny. Päivänpolitiikkaan ankkuroituna lehden poliittinen koti on perustamisestaan alkaen ollut suomenkielisten oikeistopuolueiden siimeksessä, tällä hetkellä tuota lehvästöä kannattelee Kokoomus.

Tätä taustaa vasten on mediatutkimuksen näkökulmasta opettavaista seurata, miten lehti juuri tällä hetkellä suhtautuu Kokoomusvetoisen hallituksen Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua sorsivaan politiikkaan. Ensin Kokoomus torppasi Helsingin kaupungin kannattaman metropolihankkeen, joka olisi toteutuessaan luonut ryhtiä Helsingin ja koko PK -seudun infrastruktuurin kehittämiseen kallista asumista, asukkaiden liikkumista sekä yritysten työvoiman saantia helpottavaan suuntaan. Heti perään Kokoomus antoi armoniskun Pisararadalle, jota sitäkin pidettiin kaupungin sumppuuntuvan raideliikenteen välttämättömänä solmunavaajana, joka olisi helpottanut myös valtakunnallista raideliikennettä.

To 26.2 lehti kirjoittaa otsikolla ”Pisara romutti luottamuksen”, miten valtio petti lupauksensa. Siis valtio, ei Kokoomus. Kaikki artikkelin puoluetta arvostelevat lausunnot ovat virkamiesten suuhun laitettuja lainauksia. Koko aukeaman jutussa Kokoomuksen vastuuta häivyttävää esillepanoa tehostetaan erillisellä artikkelilla, otsikolla ”Rinne ja Stubb kinasivat Pisarasta viimeiseen asti”. Annetaan ymmärtää, että kyse olikin kahden puheenjohtajan henkilökohtaisesta kiistasta.

Lehden linja on läpinäkyvän puolueellinen. Omaa poliittista viiteryhmää ei  toimittajien omissa osuuksissa arvostella, ei sitten millään.
Voimme vain kuvitella, millaisia otsikoita, pääkirjoituksia ja omien toimittajien kolumneja sivuilta löytyisi siinä tapauksessa, että hankkeiden torppaaja löytyisikin poliittisesta vasemmistosta tai – ehkä vielä pahempaa – agraaripuolueestamme

Kategoriat: Kotimaa, Media | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

”Puolue, joka ei osannut valehdella”

Mitä tapahtuisi, jos poliittiset puolueemme jonkinlaisen ulkoavaruudellisen energiapurkauksen johdosta yht’äkkiä kertoisivat rehellisesti itsestään ja kannattajistaan?

RKP kertoisi, että ”javisst, me ollaan se kielipuolue, jonka kannattajien joukossa täällä Eirassa ja Kulosaaressa on suurin osa maan superrikkaista. Ja ihan kaikillahan meillä on pääomatuloja, förstås.”

Kokoomus voisi sanoa avoimesti, että ”meidän kannattajat on pääasiassa yrittäjiä, koroilla eläviä, ylemmän keskiluokan palkansaajia sekä kotoaan eksyneitä, eliitin elintapoja osamaksulla matkivia köyhiä. Pääomatuloja meillä on, eksyneitä lukuun ottamatta, kohtuullisesti.”

Keskustapuolue kirjoittaisi Maaseudun Tulevaisuudessa, että ”me viljellään maata ja sitten kun on viljelty, mennään lypsylle. Pidetään Suomi ruuassa. Kaupunkilaisille naureskellaan, kun eihän ne onnettomat edes tiedä mistä se ruoka tulee ja kana pissii. Meitä on koko ajan vähemmän ja vähemmän, mutta onneksi kaupunkeihin muuttaneet sukulaiset meitä vielä äänestää”

Demarit kertoisivat, että ”meitä kannattavat ihmiset, jotka saavat palkkaa lihastyövoimansa myymisestä työmarkkinoilla parhaiten maksaville työnantajille. Joukossa on myös sen verran koulutetumpaa porukkaa, että ovat päässeet sisätöihin. Pääomatuloja ei ole.”

Persut paljastaisivat, että ”eihän meitä edes olisi ilman meidän Timoa. Kreikan kriisi tuli taivaan lahjana edellisten vaalien alla. Sitä yritetään vielä ennen vaaleja lämmitellä, lisäksi ollaan toivottu edes pientä mamuhässäkkää tai jotakin uutta typerää EU -direktiiviä. Mutta ei oo näkynyt, ja kannatus vaan laskee”

Vasemmistoliitto avautuu, että ”meillä on osa niitä, jotka eivät vielä ole havainneet Neuvostoliiton hajonneen. On myös opiskelijoita, työttömiä, wannabe -taiteilijoita sekä elämäntapatoisinajattelijoita. Merkittävä osa kannattajiemme talousmenoista rahoitetaan tulonsiirroilla.”

Vihreät sanoisivat rehellisyyden puuskassaan, että ”meidän kannattajat on luontoihmisiä, paitsi ei sitten, jos se (luonto) tunkee liian lähelle. Meidän ihailema luonto on yleensä vähän kauempana, toisaalla, yleensä muuttotappioalueilla. Citykanit on ihania”

Kristilliset kertoisivat edelleen ”ratsastavansa aaseilla eduskuntaan.”

Kategoriat: Tajunnanvirtaa... | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Annetaanko tyhjien tynnyreiden kumista?

Media valmistautuu taas kerran vaaliraportointiinsa. Hesarin 31.1 pääkirjoitus ”Neljän suuren puolueen puoluejohtajien tyylierot alkavat näkyä” ei seurannan laadun suhteen paljoa lupaa. Ollaanko taas valitsemassa se helpoin tie keskittymällä puoluejohtajien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja siihen, miten he toimittajien mielestä selviytyvät mediassa?
Nämä näkökulmatko tullaan jälleen kerran asettamaan poliittisen journalismin keskiöön, vaikka jokainen suomalainen kykenee tekemään niistä omat johtopäätöksensä ilman toimittajien apua?

Median ammattilaisten tulisi sen sijaan tunkeutua puolueiden vaaliohjelmien sisään, avata suurelle yleisölle kaikki tyhjiltä kalskahtavat iskulauseet ja vaatia niihin selkokieliset vastaukset.

Mitkä ovat puolueen tavoitteet?

Millä keinoilla niihin väitetään päästävän?
Miten todistetaan, että juuri näillä keinoilla tavoitteisiin päästään?

Puoluejohtajien pukeutumistyyli, artikulointi tai kannatuksen gallupheilahtelut eivät ole niitä asioita, joihin toimittajien tulee keskittyä. Jätetään ne sosiaaliseen mediaan.

Onko tämä liian vaativa tehtävä maamme poliittisen journalismin ykkösketjuille?

Kategoriat: Media | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Maanosan kokoinen ongelma

EU-maissa hyristään tyytyväisyydestä sen suhteen, miten hyvin Venäjä -pakotteet purevat. Tämä on itsepetosta sikäli, että vasta ruplan kurssin heikentyminen öljyalen takia on vaikuttanut Venäjän talouteen ja EU -pakotteillekin on syntynyt tehoa. Raakaöljyn hinnan pitämisessä alhaalla EU:lla ei ole osaa ei arpaa.

Mihail Hodorkovskia voitaneen 8-vuotisen ”intensiivikurssituksen” jälkeen pitää hyvänä Venäjä -tuntijana. Talouslehti Financial Timesin tuoreessa haastattelussa hän varoittaa Vladimir Putinin uusista seikkailuista nyt, kun talous sakkaa eikä Krimin suhteen kunniallista perääntymistietä ole julkisesti esitelty.
Muutamissa uutispätkissä Putinin puhuessa lännen pakotteista, on hänen mimiikassaan ylähuulen ja nenän seuduilla havaittavissa samanlaisia nopeita liikkeitä, joita näkee ruokakippoaan vartioivien nelijalkaisten  elekielessä. Vain murina puuttuu. Hodorkovskin sanoille osattaneen laittaa niille kuuluva painoarvo.

Kuubassa on USA:n 50 vuotta kestäneen kauppasaarron päättymisen jälkeen puhuttu lämpimään sävyyn Kiinan tavasta hivuttaa talousjärjestelmää kommunistisesta kohti markkinataloutta.
Koska ”Kiinan tie” ei ole ”Venäjän tie”, niin mikä se sitten voisi olla?
Krimin haltuunoton yhteydessä sai media Putinilta kuultavakseen luentoja Krimin roolista muinaisessa Venäjän keisarikunnassa, Krimin asukkaiden uhrauksista toisessa maailmansodassa ja päätteeksi kriittisen arvion Nikita Hrustsovin päätöksestä antaa alue Ukrainalle v. 1954, tasan 100 vuotta Krimin verisen sodan syttymisen jälkeen.

Mikäli Putinin ”Venäjän tie” on ryhtyä piirtelemään karttoja 1800 -luvun rajojen perusteella, on syytäkin huolestua.
Kun Venäjän karttaa katsoo, voisi äkkinäinen ajatella siinä riittävän kosolti kunnostettavaa yhdelle, lähes sadan vuoden ajan infrastruktuurinsa kehittämisen laiminlyöneelle valtiolle.
Venäjän luonnonvarat yhdistettynä demokraattiseen, korruptiosta kitkettyyn hallintoon, modernisoituun tuotantoon ja kunnossa olevaan liikenne- ja datayhteyksiin saisi varmasti tehokkaastikin aivopestyt kansalaiset pian ymmärtämään, etteivät ongelmat ensisijaisesti valtion rajojen ahtaudesta saati eurooppalaisten tai amerikkalaisten pahantahtoisuudesta  johdu.

Tähän suuntaan voidaan kuitenkin edetä vain maan sisäisillä päätöksillä. Ydinkysymys onkin se, väistyykö Putin vallan kahvasta riittävän ajoissa niin, että pelastettavaa vielä on.

Kategoriat: Tajunnanvirtaa..., Talous, Ulkomaat | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Kuunnellaan, kun kokemus puhuu!

Kuluneella viikolla kuultiin kaksi painavaa puheenvuoroa politiikan konkareilta. Ensin presidentti Sauli Niinistö runttasi vuodesta 2007 harjoitetun hallituksen talouspolitiikan mielikuvapolitiikaksi. Oli annettu ymmärtää, mutta ei oltu ymmärretty antaa. Nimittäin lakiesityksiä eduskunnalle.
Kritiikki on vähintäänkin oikeutettua. Mielikuvapolitiikan kapellimestari Jyrki Katainen siirtyi 11:llä hetkellä kesken teatterin Brysseliin johtamaan isompaa mielikuvabrändiä.

Media sai Niinistöltä osansa, myös syystä. Oikeistovetoisen median tuuttaama Kataisen markkinaliberaalin hypetyksen kritiikitön toistaminen on ollut vastenmielistä seurattavaa. Unilukkareita on toki ollut, mutta printtimediassa ne ovat jääneet muutamiin yksittäisiin, esimerkkinä vaikkapa Raimo Sailaksen kirjoitukset.

Toinen konkari, Esko Aho tuomitsi v. 2005 aloitetun nk. ”poliittisten valtiosihteerien” järjestelmän. Termi tarkoittaa ministereille annettua oikeutta palkata itselleen määräaikainen avustava sihteeri asioiden valmisteluun. Kyseessä ei siten ole luottamushenkilö eikä virkamies, vaan jotakin tältä väliltä. Asema (kiinteä palkka) täyttää virkamiehen tunnusmerkin, mutta tehtävä (ministerin avustaminen) viittaa luottamustoimeen. Ahon mukaan järjestelmä on hidastanut mm. Soten valmistelua niin, että siihen on saatu kulumaan merkittävästi pidempi aika, mikä kului Suomen liittymiseen EU:iin.
Vertaus on erinomainen, vaikka Soten kohdalla viivettä on aiheutunut myös yksityisen terveysklusterin voimallisesta lobbauksesta.

Suomella ei olisi ollut varaa hallituksen mielikuvapolitikointiin eikä poliittisiin valtiosihteereihin. Nyt sitä on entistä vähemmän. Eri asia on, riittääkö puolueiden selkäranka toteamaan tämän itse, vai tarvitaanko siihen kansan tuomio.
Mutta mikä puolue uskaltaisi ottaa sihteerijärjestelmän lopettamisen vaaliteemakseen?

Kategoriat: Kotimaa | 1 kommentti

”Terveyttä” kaupan!

Kokoomuksen ja RKP:n suunnasta on sote -ratkaisun tiimoilta esitetty suoria vaatimuksia yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon paremmasta huomioimisesta. Mm. Kimmo Sasi, Carl Haglund  ja Laura Räty ovat olleet asiassa aktiivisia.

Äskettäin Salossa paljastui, että yksityisen vanhustenhoitofirman omistajaa epäillään vahvoin perustein asiakkaansa murhasta, motiivina tämän omaisuuden kavaltamisen peittely.

Tuore uutinen Helsingissa huumereseptejä ilman kyselyitä ja ilman kuittia tapahtuneista maksusta kirjoittavan yksityisen ”terveysaseman” toiminnasta edustaa samaa kategoriaa: Ahneus on ainoa kantava motiivi toiminnalle.

Samansuuntaisia uutisia kantautuu säännöllisesti valtakunnallisten vanhusten ”hoivakoti” -bisnestä pyörittävien firmojen suunnalta.

Valtakunnalliset terveysyritykset ovat jääneet toistuvasti kiinni eurooppalaisten veroparatiisien hyväksikäytöstä verojen minimointitarkoituksessa.

Tällaisenako sotekaatajien puuhamiehet ja -naiset näkevät suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden?

Kategoriat: Kotimaa, Talous | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

PALKKAVEROTUKSEN ULKOISTAMISTA

Mediamme verokeskustelu on sen verran korruptoitunutta, että tarvitaan tamperelainen talousprofessori toteamaan perusasiat. Meillä on päivitelty pitkään sitä, miksi yksityinen terveydenhuolto näyttää lääkäreiden keskuudessa olevan parempi palkanmaksaja kuin julkinen.

Selitys on Tampereen Yliopiston talousprofessori Matti Tuomalan mukaan yksinkertainen: Yrityksissä on vuoden 1993 verouudistuksen jälkeen voitu laillisesti maksaa palkkoja pääomatuloina. Ja, kuten tiedämme, pääomatuloverotus ei ole progressiivista, kuten palkkavero.  Tai no, onhan se: Pääomatuloista maksetaan 50 000 euroon saakka 30 % veroa ja ylittävältä osalta 32 %.
Huima progressio, vai mitä?

On käsittämätöntä, miten eriarvoisesti palkka- ja pääomatuloja verotetaan. Ja sitten hämmästellään silmät pyöreinä, että miksi se julkinen terveydenhuolto tulee noin paljon yksityistä kalliimmaksi. Vastaus: Siksi, että yksityisellä puolella veronkierto on laillista, kun taas julkinen puoli pidättää verot taulukoiden mukaan.

Tässä olisi demareillekin ihan oikea vaaliteema kalastusmaksujen tilalle.

Kategoriat: Kotimaa, Talous | Avainsanoina , | 1 kommentti