Usein tulee mietittyä, miten journalisti käytännössä sovittaa toimittajan moraalinsa työnantajansa julkilausuttuihin tai -lausumattomiin kirjoittamisen vapauden rajoihin. Selvemmin sanottuna itsesensuuriin.
Laatulehdet, kuten Hesari, tapaa sallia toimittajiensa joukossa myös ns. omantunnon ääniä soveltamansa yleisen ideologisen eetoksen lomassa. Hesarilla tämä yleinen koko toimintaa kattava eetos on liberaalin markkinatalouden puolustaminen ja sen negatiivisten lieveilmiöiden vähättely.
Toivon, että Hesarin toimittajat Juha Sainio ja Paavo Rautio eivät pahastu, vaikka käytän heitä esimerkkeinä Hesarin omallatunnolla varustetuista toimittajista. Muitakin varmasti on.
Paavo Rautio kirjoitti HS:ssa tänään 25.3 erinomaisen kolumnin otsikolla ”Kohu, jossa hämmästyttävintä on kohu”. Rautio käyttää lähteenään The New York Timesissa julkaistua avointa kirjettä, jonka on kirjoittanut Goldman Sachs -pankissa työskennellyt johtaja Greg Smith. Lyhyesti kerrottuna Sainio kuvailee Smithin kerronnan avulla sitä umpikieroa, petollista ja epäisänmaallista toimintaa, millä tämä pankki raunioitti USA:n talouden. Heijastusvaikutuksena oli mm. Irlannin pankkijärjestelmän kaatuminen sikäläisten veronmaksajien syliin.
Juha Sainion kirjoitus ”Paska iskee potkuriin” julkaistiin HS:ssa samassa Merkintöjä -kolumnissa yli vuosi sitten 12.2.2011. Sainio kuvaa siinä USA:n keskuspankin FED’in entisen pääjohtajan Alan Greenspanin muistelmateosta The Age of Turbulence. Greenspan oli USA:ssa se veromaksajia edustanut valtion virkamies, jonka olisi kuulunut valvoa Goldman Sachs’in ja Lehman Brohthers’in kaltaisten finanssitavaratalojen toimintaa. Sainion erinomaisesta jutusta selviää, miten Greenspan lopulta joutuu toteamaan, että hänen uskonsa kaikkivoipaan markkinatalouteen oli täysin väärä ja vailla perusteita.
Yhteistä kirjoituksille on se, että kummankin lähde on toinen kirja tai kirjoitus, joissa arvostellaan kovin sanoin markkinatalouden puitteissa tapahtunutta vakavaa piittaamattomuutta talouden pelisäännöistä. Kyseessä eivät siis ole toimittajien omaan tiedonhankintaan ja toimitukselliseen harkintaan perustuvat kannanotot, vaan pikemminkin referaatit. Toimittajat mahdollisesti jakavat osan kolumniensa lähdemateriaalin sisältämästä markkinatalouden kritiikistä, mutta suoranaisesti ”omina” kannanottoina he eivät kritiikkiään esitä.
Estääkö sen median toteuttama sensuuri, kirjoittajien oma itsesensuuri vai pelkkä rohkeuden puute?
Kun Hesari pääkirjoituksissaan arvostelee ay -liikkeen tai vasemmiston toimintaa tai motiiveja, on kirjoittelu varsin provokatiivista ja pidäkkeetöntä.
Mutta taivas varjele, kun tullaan markkinatalouden pyhimpien arvojen äärelle! Silloin muututaan hartaiksi ja harkitseviksi. Vähättelevän alentuvaa asennetta markkinatatalouden negatiivisten lieveilmiöiden (syrjäytyminen, työttömyys ja sen aiheuttamat ongelmat, tuloerojen kasvu, ympäristön saastuminen, omistuksen keskittyminen, lasten huostaanottojen lisääntyminen, harmaa talous jne) suhteen riittää loputtomasti. Järeintä, mihin näiden ongelmien syiden ruotimisessa kyetään, on rukouksenkaltainen toivomus!
Rautio päättää tämänpäiväisen kolumninsa lauseeseen: ”Ehkä se, että moisesta nousee kohu, on merkki tervehtyvistä ajoista.”
Aamen.
Hei!
Olen samaa mieltä Hesarin linjasta, jota Raution kirjoituskin mielestäni uskollisesti noudattaa. Sen päälimmäisin viesti (otsikkoa myöten) näyttäisi olevan: tämä kaikki tiedettiin jo. Miksi siitä ei kerrottu, on se kiintoisa kysymys.
MP