Reijo Liinamaa

Ensikertalaisuudesta kunnallisvaaleissa voi olla hyötyäkin. Voi olla totaalisen ulkopuolella kaikista paikallisista ”hyvä veli” -verkostoista. En myöskään tiedä, miten meillä Mäntsälässä ”yleensä on ollut tapana kunnallispolitiikassa menetellä”. Enkä myöskään ole vielä antanut kertoa itselleni, että valtuustossa tärkeintä ei ole se, mitä ehdotetaan, vaan se, kuka ehdottaa… .
Edessä on tiukkoja ratkaisuja. Tämä saattaa myös olla syynä siihen, että niin moni valtuutettu jättää tällä kertaa ehdokkuuden väliin. Olen aina ollut nihkeä lähtemään mukaan kovin yltiökansallisiin hehkutuksiin. Siksi asuinkunnan laadukkuuden arvioissanikin kunnallisten palvelujen saatavuus, laatu ja hinta ohittaa tärkeysjärjestyksessä sen, mistä maantieteellisistä alueista kunta muodostuu. Käytännöllisyyden on kuljettava kuntauudistuksessa nurkkakuntaisuuden edellä.

Kuntapolitiikan agendalla kolme tärkeintä asia ovat talous, talous ja talous.

 Terve budjettitalous mahdollistaa suunnitelmallisen, hallitun ja kuntalaisten tahtotilaa vastaavan kehityksen. Talouden kehityksen tarkasteluperiodi ei saa olla budjettivuosi, ei edes vaalikausi. Sen on oltava pidempi. Terve kuntatalous ei siedä menojen hätäisiä juustohöyläyksiä, jotka säästävät ehkä vähän juuri nyt, mutta maksattavat itsensä moninkertaisina takaisin muutaman vuoden kuluttua.
PK -yritysten toiminnan helpottaminen kaikin käytettävissä olevin keinoin on ovi välttämättömään Mäntsälän työpaikkaomavaraisuuden kasvattamiseen.

Talouteen kuuluu myös kuntalaisten elämän laatu. Vaikka sitä ei mitata euroissa, se on henkistä pääomaa, joka heijastuu muuhun talouteen. Esim. uimahalli kohentaisi kuntalaisten elämänlaadun pääomaa enemmän, kuin mitä sen rakentamisen mahdollistavassa, korvamerkityssä parin vuoden veroäyrin korotuksessa maksettaisiin.

 Tuo kolmas talous voisi Mäntsälän kohdalla olla vaikkapa ympäristötalous. Mäntsälänjoki! Tai siis se ruskeankeltainen oja, joka virtaa keskustan läpi. Sen virkistystaloudellinen arvo on tällä hetkellä keskustan asukkaille miinuksen puolella. Tarvittaisiin pitkän tähtäimen suunnitelma joen kunnostamiseen.  Siihen tulisi saada varoja sekä Brysselistä että valtiolta.

Taloutta on siis montaa sorttia. Ne kaikki liittyvät kiinteästi kunnallispolitiikkaan.

Reijo Liinamaa
ehdokas kunnallisvaaleissa 2012

Tein päätöksen, jota vielä 10 vuotta sitten olisin pitänyt mahdottomana: Ryhdyin Mäntsälän kunnallisvaaliehdokkaaksi! Ajattelin, että vuosikausia politiikkaa sivusta seurattuani voisin yrittää itsekin osallistua päätöksentekoon.
Minua alkoi myös huolestuttaa kehitys, jossa alenevan äänestysprosentin oloissa yhä pienempi porukka päättää siitä, millä painotuksilla kuntalaisten arkeen päivittäin vaikuttava budjetti rakentuu.

Puoluevalintaani (SDP) ei tarvinnut pitkään pohtia. Työläiskodissa varttuneena yhteiskunnan sosiaalinen kerrostuminen, työväenslangilla luokkajako, selvisi hyvin vähäisellä omalla vaivannäöllä. Talvi- ja jatkosodasta johtuen kummallakaan vanhemmistani ei ollut tilaisuutta käydä kouluja edes ammattitutkintoon saakka, joten he kasvattivat ja kouluttivat lapsensa niillä töillä mitä maaseudulla tarjolla oli. Enimmäkseen sekatöitä ja tuntipalkalla.
Pikkuhiljaa huomasin tarkastelevani asioita yleensä heikommin pärjäävän näkökulmasta. Eikä tämä tarkastelukulma ole muuttunut, vaikka itse sainkin käydä kouluja halujeni mukaan. Kouluttauduin musiikinopettajaksi, valmistuin v. 1982. Ensimmäinen tutkintoni oli kuitenkin Vaasan kauppaopiston yo -merkonomin tutkinto, v. 1971.

Olen asunut Mäntsälässä noin 14 vuotta. Sitä ennen toimin musiikinopettajana Helsingissä, myöhemmin päätoimittajana Keravalla paikallisradiossa ja yrittäjänä edelleen toimivassa yrityksessäni. Päätyöni Mäntsälässä on kuitenkin ollut musiikin- ja luokanopettajan työ Kirkonkylän koulussa. Muita työnluonteisia harrastuksia on  toiminta Mäntsälän Viihdelaulajien sekä muutaman pop/rock -bändin kanssa.

Vaikka sivistys- ja kulttuuriasiat kuuluvatkin niihin, joihin työn puolesta katson parhaiten perehtyneeni, olen blogeissani osallistunut valtakunnalliseen talouspoliittiseen keskusteluun. Tuon kiinnostukseni ja 25 -vuotisen yrittäjyyteni kautta pidän itseäni suhteellisen perehtyneenä myös talousasioissa.

Tulen kirjoittelemaan tähän blogiin käsityksiäni Mäntsälän kehittämisestä edelleen vireämmäksi, kulttuurimyönteisemmäksi ja posiiviseksi paikkakunnaksi, jonne myös uudet yritykset mielellään tulevat.
Olisi mukavaa, jos viitsisitte kommentoida, olette sitten samaa tai eri mieltä!

PS! Toinen blogini löytyy osoitteesta: http://www.blogit.demari.fi/reijolii

TV1:n A -talkissa keskusteltiin torstaina 30.8 Susanne Päivärinnan emännöimänä juuri hallituksessa sopuun päätyneestä vanhuspalvelulaista. Hyvää ohjelmassa oli se, että vieraiksi oli kutsuttu päättäjien lisäksi myös kaksi ”asianosaista”, lähihoitaja Arja Ilomäki sekä vanhuksen omainen Kaija-Leena Sinkko. Kumpikin heistä olisi lämpimästi kannattanut lakiin kirjattuja mitoituksia. Ohjelman voi katsoa Areenasta.

Muuta erityisen hyvää itse ohjelmasta ei jääkään käteen. Toimittaja Päivärinta edustaa toimittajatyyppiä, joka katsoo surutta voivansa olla ohjelmaa juontaessaan samaan aikaan provokatiivinen ja huolestunut, jämäkkä ja epäjohdonmukainen, empaattinen ja piikikäs. Avattuaan keskustelun henkilöstömitoitukseen liittyneitä lukuja 0,5 ja 0,7 toistellen ja asiaan liittynyttä ”kohua” hämmästellen toimittaja siirtyi sujuvasti tivaamaan peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonilta sitä, miten pettynyt tämä saavutettuun sopuun oli, miksi mitoitusvaatimus ei mennyt läpi, vaikka ministeri laittoi henkilökohtaisen arvovaltansa peliin ja vaikka 5 hallituspuoluetta mitoitusta kannatti. Tivaaminen päättyi vasta, kun ministeri kertoi muuhun tuloksen päätymisen olleen mahdotonta, koska pääministeripuolue Kokoomus ei sitä hyväksynyt. Jostakin syystä toimittaja päätti jättää keskustelun tähän.

Myöhemmin Päivärinta palasi samaan teemaan ihmetellen, miksi poliittinen keskustelu on pyörinyt vain mitoituksen ympärillä lakiehdotuksen muut ulottuvuudet unohtaen. Kaija-Leena Sinkko kertoi selkokielellä, kuka tätä keskustelua desimaaleissa on ylläpitänyt: Media itse! Tähänkään toimittajalta ei löytynyt kommenttia, vaan hän siirtyi nopeasti seuraavaan aiheeseen.

Olisi sääli, jos näinkin hyvällä ulosannilla ja nopealla järjenjuoksulla varustettu toimittaja tyytyisi poliittisia ohjelmia juontaessaan vain räväkkään ja mutkat suoriksi oikovaan jyräämiseen sensijaan, että pyrkisi etsimään niitä todellisia ideologisia arvopohjaisia solmukohtia, mitkä eri puolueiden kannat ratkaisevat. Niistä voisi syntyä ihan todellistakin keskustelua inttämisen sijaan, mikä nyt näyttää suorituksen mittariksi riittävän.