Satunnainen blogini vilkaisija on saattanut havaita, ettei syksyn 2010 aikana juuri uusia kirjoituksia ilmestynyt. Tämä johtui siitä, että ilmoittauduin syyskuussa Turun avoimen yliopiston mediatutkimuksen kurssille. Opiskelu on ollut erittäin kiinnostavaa ja myös aikaa vaativaa. Koska tämän blogini kirjoitukset myös sivuavat mediaa, niin päätin laittaa suomalaista sanomalehdistöä käsittelevän kirjoitelmani tänne näkyviin. Ikään kuin osaselityksenä harvenneille blogipäivityksille… .
Pyrin ao. Mediakurssilla syntyneessä kirjoitelmassani löytämään vastauksia ainakin seuraaviin kysymyksiin:
1. Kasvaako vai väheneekö digitoituvan sanomalehden merkitys kansalaisen maailmankuvan muokkaajana?
2. Kaventaako vai kasvattaako keskittyvä sanomalehdistö monipuolisen ja oikean tiedonsaannin edellytyksiä?
3. Voiko riippumattomasta internetistä tulla luotettava tietolähde?
Ryhmittelen käsittelyn seuraavasti:
1. Sanomalehden merkitys suomalaisen maailmankuvan muokkaajana
2. Muutokset lehtien tuotannossa, levityksessä ja vastaanotossa
3. Journalistin ammattikuvan muuttuminen
4. Omistuksen keskittymisen vaikutukset sisältöön
5. Sanomalehtien edustaman maailmankuvan vastaavuus lukijoiden maailmankuvan kanssa
6. Bitit mullistavat sanomalehteä
7. Lukutapojen muutokset siirryttäessä verkkolehtiin
8. Tekstisisällön korvautuminen kuvalla vaikuttamisen välineenä
9. Kuka hallitsee 2000 -luvun ihmisen ajattelua?
1. Sanomalehden merkitys suomalaisen maailmankuvan muokkaajana
Median tehtävänä on tarjota informaatiota, tuottaa mielihyvää ja unelmia viihteen keinoin sekä antaa kuluttajalle tilaisuus yhteisöllisyyden kokemiseen ja identiteetin rakentamiseen (Nieminen-Pantti, 12). Näissä tehtävissä sanomalehdellä on pitkä historia. 1500 -luvun uutiskirjeistä on tultu eliittilehdistön, 1800 -luvun syntyneen poliittisen lehdistön, 1850 -luvulta saakka kaupallistuneen lehdistön kautta 1900 -luvulla tapahtuneeseen jakautumiseen laatu- ja sensaatiolehtiin. 2000 -lukua voitaneen pitää verkkolehtien läpimurtona.
1800 -luvulla poliittisena tavoitteena oli suomalaisuuden korostaminen (Uusi Suometar, per. 1869). Näitä tavoitteita radikalisoivat v. 1889 perustettu ”Päivälehti” (nyk. Helsingin Sanomat) sekä 1882 perustettu ”Aamulehti” ja 1879 perustettu ”Hämeen Sanomat”. Poliittisella akselilla nämä lehdet sijoittuivat selkeästi oikeistoon. Aamulehti ja Hämeen Sanomat olivat Kokoomuksen lehtiä. Työväestö sai ensimmäisen lehtensä, kun ”Työmies” perustettiin 1895, sitä seurasi tamperelainen ”Kansan lehti” 1899. Poliittinen keskusta (tuolloin Maalaisliitto) sai ensimmäisen lehtensä, kun ”Ilkka” perustettiin 1906 Seinäjoella, ”Savon Sanomat” Kuopioon 1907 ja ”Suomenmaa” Viipuriin 1908, tuolloin nimellä ”Maakansa”.
Mikael Agricolan ABC -kiria painettiin Tukholmassa v. 1543. Se sisälsi suomenkielisen aapisen ja katekismuksen. Suomalaisten keskimääräinen lukutaito on kautta aikojen ollut kansainvälissä vertailussa erinomaista. Suomen kirjastohistorian katsotaan alkaneen Turun Akatemian perustamisesta v. 1640, missä toimi alusta alkaen oma kirjasto. Julkisen kirjastolaitos toimii nykyään erinomaisesti tietotekniikkaa hyödyntäen. Voidaan siis sanoa, että suomalaisten maailmankuvan muodostumisessa kirjoitettu teksti on näihin päiviin saakka ollut ylivoimaisesti merkittävin tiedonsaannin lähde. Tämän aseman vakavin järkyttäjä oli radio, joka kuitenkin on menettänyt asemiaan ensin median 1980 -luvulta alkaneen kaupallistumisen myötä ja sitten 1990 -luvun loppupuolelta saakka internetin myötä. Vasta 2000 -luvulla sanomalehdistö joutuu historiansa kovimman haasteen eteen, kun verkkoviestintä etenee vauhdilla, jonka ennakoiminenkin tuntuu mahdottomalta.
2. Muutokset lehtien tuotannossa, levityksessä ja vastaanotossa
Lehtien painatustekniikassa voidaan tähän mennessä nähdä kokonaan toteutuneena vain yksi merkittävä muutos, kun siirryttiin mekaanisesta ladontatekniikasta tietokoneistettuun ladontaan. Juuri nyt ollaan seuraavan mullistuksen kynnyksellä, kun lehdet siirtävät julkaisujaan verkkoon. Todennäköisesti pitkään kestävän ylimenokauden aikana mediatalot joutuvat julkaisemaan lehtiään sekä painettuina että verkkoversioina. Tämä lisää huomattavasti kustannuksia, joita ainakaan toistaiseksi ei ole onnistuttu verkkokustanteista saamaan takaisin läheskään täysimääräisinä. Tämä kattamaton kustannuserä tulee entisestään kiristämään printtimedian keskinäistä kilpailua, ja johtamaan edelleen lisääntyvään omistukselliseen keskittymiseen. Toisaalta, kun lehdet ovat kokonaan verkossa, merkitsee painatus- ja jakelukustannusten poistuminen suhteellisesti ottaen valtavaa säästöerää. Nämä kulut lienevät tällä hetkellä lähes puolet tuotannon kokonaiskustannuksista.
Sitä mukaa, kun printtimedian vastaanotto siirtyy verkkoon, tulee lehtien lukutapa muuttumaan ehkä perusteellisemmin, kuin vielä aavistetaankaan. Internet on jo tähänastisen lyhyen historiansa aikana muuttanut ”lukea” -verbin käsitesisältöä ”selailun” suuntaan. Nuorten tiedonhankinnan rutiinit ovat internetin alusta saakka siirtyneet poispäin sanomalehdistä. Suomen suurimman päivälehden Helsingin Sanomien levikki on jo yli 10 vuoden ajan laskenut keskimäärin 2500 kpl/vuosi. Käsittelen asiaa perusteellisemmin kohdassa 6.
3. Journalistin ammattikuvan muuttuminen
Lehtimiehen ammattistatus on näinä blogismin, lehtien verkkosivustojen kommentointipalstojen ja uutistarjonnan räjähdysmäisen kasvun aikoina laskenut. Voidaan sanoa, että toimittajat ovat menettäneet eräänlaisen tiedon portinvartijan asemansa. Nykyään kuka tahansa voi kyseenalaistaa kenen tahansa ammattijournalistin printtimediassa esittämät mielipiteet lehden oman verkkosivuston kommentointipalstalla. Journalistit ovat joutuneet vastahakoisesti luopumaan ”puolueettoman tiedonjakajan” viitastaan, kun heidän tuotostensa takana olevat arvolähtökohdat voidaan paljastaa ja eritellä saman tien. Tosin tämän ”paljastamisen” merkitys ei toistaiseksi ole kovin suuri, koska parhaimmillaankin esim. päivälehtien pääkirjoitusten verkkokommentointia seuraa häviävän pieni osa lehden printtiversion lukijoista.
Eräs voimakkaasti journalistin ammattikuvaa muuttanut tekijä on digitalisoitumisen myötä mahdollistunut materiaalin helppo kopiointi. Verkko on täynnä informaatiota, jonka paikkansapitävyyttä on usein vaikea tarkistaa. Toimittajan perinteinen jalkautuminen uutisten hankintaan on vähentynyt merkittävästi. Monialamedioissa materiaalin tuottamiselle asetetaan usein myös sellainen vaatimus, että se taipuu helposti monenlaiseen muotoon.
Journalistin ammattikuvan palautus maanpinnalle on tietysti havaittu myös mediassa. Tästä johtuen jo muutaman vuoden ajan lähes kaikki kolumni -tyyppiset palstat varustetaan kirjoittajan kuvalla. Tällä tavalla halutaan ikäänkuin korostaa, että kyseessä on kirjoittajan henkilökohtainen mielipide (jonka esittelyä rajoittaa vain itsesensuuri). Lehtien pääkirjoitukset sensijaan julkaistaan esim. Hesarissa edelleen ilman kirjoittajan nimeä, millä puolestaan haluttaneen korostaa kirjoituksen edustavan median kantaa aiheeseen. Tämä tapa voidaan mielestäni kyseenalaistaa ainakin niissä tapauksissa, joissa pääkirjoitus ottaa kantaa esim. eduskunnassa meneillään oleviin lainsäädäntöhankkeisiin.
4. Omistuksen keskittymisen vaikutukset sisältöön
Median omistuksen keskittyminen Suomessa on näkynyt selkeimmin juuri sanomalehdistössä. Keskittymisen vaikutuksia voidaan arvioida liberalistisen, pluralistisen tai kriittisen metodin näkökulmasta. Jos näiden kolmen tarkastelutavan joukosta pitäisi löytää jokin, jonka kohdalla vallitsee sama näkökulma, niin sellaisena voidaan pitää median monopolisoitumisen vastustamista joko kaupallisten toimijoiden tai vallanpitäjien toimesta. Esimerkkejä monopolisoituneista mediaympäristöistä on viljalti. Yksi niistä löytyy Italiasta, jossa rangaistaviin rikoksiin syyllistynyt, valtaosaa maansa mediaa kontrolloiva pääministeri Silvio Berlusconi kykenee pitämään asemansa pitkälti omistamaansa mediaa hyväksikäyttäen. Kiina, Pohjois-Korea, Venäjä ovat vain muutamia esimerkkejä maista, joiden mediaympäristön epädemokraattisuudesta kaikki mediakritiikin koulukunnat Suomessa lienevät samaan mieltä.
Suomen oloissa myös vertikaalisesti keskittynyt Sanoma -konserni on oma erityistapauksensa. Mediataloon kuuluu oman painotalon ja lippulaiva Helsingin Sanomien lisäksi iltapäivälehti, kaupunkilehtiä, maakuntalehtiä sekä ilmoituslehtiä. Yhtiö kustantaa sanomalehtiä myös Venäjällä. Konserni julkaisee yli 300 aikakauslehteä noin 10:ssä eri maassa. Lisäksi konserniin kuuluu kirjakustantamo (WSOY), 6 TV -kanavaa ja 3 radiokanavaa. Niinikään konserniin kuuluu oma valtakunnallinen lehtijakeluverkosta, kioskiketju (R-kirja) sekä omaa elokuvatoimintaa.
Sanoma -konsernin asemaa Suomessa voi ehkä kuvailla urheiluselostajalegenda Pekka Tiilikaisen selostuksella hiihtäjälegenda Veikko Hakulisen maaliintulosta 50 km:n hiihtokisoissa: ”Ensimmäisen tulee maaliin Veikko Hakulinen. Sitten ei tule ketään. Ja kolmantena tulee… .”
Suomen mediaoloissa ”kolmantena” tulee Alma -media, jolla on kaksi valtakunnallista lehteä (Iltalehti ja Kauppalehti), 5 maakuntalehteä ja parikymmentä paikallis- ja kaupunkilehteä. TV -kanavansa (MTV3) Alma joutui vuonna 2005 myymään ruotsalaiselle Bonniers’ille, ja samassa kaupassa meni myös valtakunnallinen paikallisradio Nova.
Nouseva mediavaikuttaja on Ilkka -yhtymä, joka laajentaa omistuksiaan pikkuhiljaa. Kaikki kolme suurinta mediataloa on myös listattuja pörssiyhtiöitä. Näiden markkinatalouteen integroituneiden yhtiöiden rinnalla vähäisen työväenlehdistömme mediaosuus ei yllä läheskään sille tasolle, mitä esim. eduskunnan poliittinen koostumus edellyttäisi. Suuret yritykset suuntaavat mainostilaostonsa mieluummin markkinataloutta kritiikittömästi kannattavalle kaupalliselle lehdistölle kuin poliittisesti epäillyttäville, markkinaliberalistista menoa usein arvosteleville työväenlehdille.
Mediatutkimuksen kriittinen suuntaus näkee omistuksen keskittymisen yhtenä riskinä poliittisen eliitin tukeman mediaeliitin syntymisen. Suomessa tällainen vaara on olemassa, johtuen yhden toimijan ylivoimaisuudesta mediamarkkinoilla. Kun kyseisen konsernin linja pääomistajan mukaan perustaa arvonsa liberalismille, voidaan aatteellisen tasapuolisuuden toteutumista konsernissa kokonaisuutena ottaen pitää kyseenalaisena. Helsingin Sanomien pääkirjoituksia seuraamalla arvonäkökulmien yksipuolisuudesta voi vakuuttua melko pienelläkin otannalla. Alma -media liputtaa poliittisen oikeiston väreillä avoimesti ja Ilkka -konserni puolestaan edustaa vahvaa keskustalaista perinnettä.
Suomalaisen omistuksellisesti keskittyneen printtimedian yksipuolistava vaikutus yleiseen mielipiteeseen vähenee sitä mukaa, kun verkko synnyttää mediakonserneista riippumatonta uutishankintaa, uutisointia ja keskustelua. Kansainvälisesti tällaisen toiminnan vaikutuksia nähtiin äskettäin Tunisiassa ja parhaillaan Egyptissä. Lähitulevaisuudessa kaikki yksinvaltaisesti hallitut Pohjois-Afrikan valtiot joutuvat samaan kuohuntaan.
5. Sanomalehtien edustaman maailmankuvan vastaavuus lukijoiden maailmankuvan kanssa
Sanomalehdet tekisivät tehtävänsä parhaiten silloin, kun ne tyytyisivät mahdollisimman neutraalisti vain kertomaan sen, mitä on tapahtunut. Kovassa kilpailussa toimivilla sanomalehdillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia antaa toimittajilleen liian suuria vapauksia aihevalintojen suhteen. On tärkeää kirjoittaa aiheista, jotka kiinnostavat lukijoita. Mutta vielä tärkeämpää on olla kirjoittamatta aiheista, jotka ärsyttäisivät ilmoittajia. Sama valintatilanne pätee valittujen aiheiden käsittelytapoihin. Toimituspäälliköiden tehtävä on pitää aihevalinnat ja niiden käsittelytavat organisaation taloudellisen tuloksen maksimointia palvelevissa raameissa.
Kaupalliset mediat toimivat samoilla markkinoilla kuin niiden toiminnan rahoittavat mainostajatkin. Tästä johtuu, että markkinoiden toimintaa tai negatiivisia lieveilmiöitä kyseenalaistavia näkökulmia ei niissä juurikaan esiinny. Viestinnän tulkitsemisen ammattilaisina toimittajat omaksuvat melko nopeasti ne rajat, joissa ”journalistista vapautta” voidaan harjoittaa ja sopeuttavat kirjoittelunsa sen mukaan. Tätä kutsutaan itsesensuuriksi.
Kiinteästi markkinoihin integroitunutta ja kaupallisen mainonnan varassa toimivaa sanomalehdistöä ei voida katsoa poliittisesti riippumattomaksi, vaikka se itseään sellaiseksi nimittäisikin. Puoluepoliittisesti sitoutuneiden lehtien osuus päivälehtien kokonaislevikistä puolestaan ei vastaan alkuunkaan esim. eduskunnan poliittisia voimasuhteita. Tavallisten kansalaisten arvomaailman muodostus ei sisällä samanlaisia rajoituksia, joiden puitteissa kaupallisen sanomalehden toimittajat työtään tekevät. Siksi voidaan sanoa, että sanomalehdistön ja niiden lukijoiden maailmankuvat eivät kohtaa toisiaan. Tätä eroa voitaisiin kutsua vaikkapa nimellä ”journalistinen arvovalintavaikutus”.
6. Bitit mullistavat sanomalehteä
Painetun lehdistön levikkilukemat kääntyivät laskuun noin 10 vuotta sitten, kun uutisten seuraaminen verkon kautta tuli mahdolliseksi. Tämä trendi ei enää tule kääntymään. Esim. Helsingin Sanomat on ryhtynyt erittäin aktiivisesti markkinoimaan lehtensä maksullista versiota Applen iPad’iin soveltuvana verkkotuotteena. Jo kauan on uutispalveluja voinut tilata myös kännykkäänsä. Tämä muutos pienentää oleellisesti sähköisen median (radio, tv) ja sanomalehden eroa, mitä tulee uutispalvelun nopeuteen. Perinteinen päivälehti ”menee kiinni” joka ilta tiettyyn aikaan, mistä uutisvirta joudutaan lehden painamisen takia katkaisemaan. Näin esim. myöhäisillan tai yön tapahtumat eivät enää aamun lehteen ehdi. Sähköinen media tulee siis menettämään tämän lähes reaaliaikaisen uutisoinnin kilpailuedun sitä mukaa, kun päätelaitteilla luettavissa oleva, jatkuvasti päivittyvä sanomalehti vakiinnuttaa asemiaan. Lisäksi julkaisukustannusten radikaali madaltuminen parantaa lehdistön kilpailuasemaa sähköiseen mediaan nähden.
Lähes kaikki merkittävät mediakonsernit ovat keskittyneet myös vertikaalisesti. Siitä seuraa, että yhtä ja samaa kerran hankittua uutismateriaalia voidaan editoida, muuntaa ja toimittaa rajattomasti konsernin eri julkaisualustoille sopivaan muotoon. Kun tähän lisätään, että tuo ”alkuperäinen uutishankinta” yhä useammin tarkoittaa uutisen poimintaa jostakin kansainvälisestä (”yleensä luotettavana pidetystä”) uutispalvelusta, aukeaa kokonaisuudesta myös kyseenalaisia näkymiä. Nimittäin myös tahattomasti tai tarkoituksellisesti virheellinen tai manipuloiva uutinen saa tässä konseptissa aikaan salamannopean globaalin ensi-iskun vaikutuksen. Kuten tiedämme, mahdollisten virheellisten uutisten oikaisu tehdään häveliäisyyssyistä yleensä pienesti ja sisäsivuilla. Näin kävi viimeksi 23.11.2010, kun Koreoiden välillä puhkesi ampumavälikohtaus. Koko kansainvälinen media kertoi pääuutisenaan Pohjois-Korean aloittaneen tulituksen, vaikka asianlaita oli päinvastainen.
Digitaalisen aineiston helppo rajaton monistaminen voi siten olla myös riski luotettavan tiedonvälityksen näkökulmasta. Vakavaksi asian tekee se mahdollisuus, että virheellisen tiedon levittäminen olisi tarkoituksellista. Tarkoituksellisuutta voi epäillä sitä vahvemmalla todennäköisyydellä, mitä tiiviimmin mediakonsernit ovat integroituneet valtaa pitävään eliittiin taloudellisesti ja ideologisesti.
7. Lukutapojen muutokset siirryttäessä verkkolehtiin
Rauhallinen aamuhetki vielä painomusteelta tuoksuvan sanomalehden ja kahvikupin ääressä taitaa muutaman vuosikymmen kuluttua olla enää vain nostalginen muisto. Varsinkin viikonloppuisin on aikaa perehtyvä kunnolla myös uutisia taustoittaviin juttuihin, pitkiin reportaaseihin sekä luonto- ja tiedeartikkeleihin. Jostakin syystä minun on mahdoton kuvitella pääseväni vastaavaan uuden tiedon omaksumisen kannalta myönteiseen kokemukseen päätelaitteelta luettavan tuotteen kanssa. Vaikka näiden laitteiden mainonta juuri tähän vaikutelmaan mainonnassaan pyrkiikin esim. näyttäessään nettitikulla kannettavan kanssa kesällä keskellä järveä uutisia seuraavaa, ja samalla onkivaa lomailijaa.
Lehden lukeminen päätelaitteelta tulee muuttamaan lukutapaa selailevaan suuntaan, jossa kuvilla tulee olemaan vielä nykyistäkin suurempi merkitys. On line -yhteydessä oleviin verkkolehtiin saadaan myös helposti täysin TV -uutisilta näyttäviä uutiskertauksia. Tässäkin suhteessa lehti siis lähenee tiedon välittämisen tavassa sähköistä mediaa.
8. Tekstisisällön korvautuminen kuvalla vaikuttamisen välineenä
Päätelaitelehtiin siirryttäessä tekstin osuus tulee vähenemään ja kuvien osuus lisääntymään. Näin on tapahtunut jo nykyisen paperilehden aikakaudella. Jos tänä päivänä vertaa kuvien osuutta lehtien sivupinta-alasta tilanteeseen pari vuosikymmentä sitten, on helppo havaita kuvien osuuden kasvaneen merkittävästi. Syynä tähän on ollut sekä valokuvaus- että painotekniikan edistysaskeleet. Kehittynyt painotekniikka on mahdollistanut yhä korkealaatuisempien kuvien painamisen. Vanha totuus ”yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” ei ole muuttunut miksikään. Itse asiassa kuvallisella viestinnällä vaikuttamisen valta-aika uutisoinnissa on vielä edessäpäin. Mainonnassa kuvallinen vaikuttaminen on ohittanut tekstin jo aikoja sitten. John Fisken kirjassaan ”Merkkien kieli” analysoiman Notting Hill’in kuvan julkaisusta on kulunut 35 vuotta. Kuvatoimittaminen on vaikuttamisen keinona ollut printtimediassa tiedossa niin pitkään, että sen käyttö on hioutunut omaksi kielekseen. Kansalaisten kuvien lukutaito ei ole kehittynyt läheskään samaan tahtiin.
Kuriositeettina tässä yhteydessä voi todeta, että varsinaisen kuvaviestimen, TV:n tapa hyödyntää kuvaa uutisoinnissaan on Suomessa välineen tarjoamiin mahdollisuuksiin nähden lapsenkengissä. Näemme uutisissa enimmäkseen puhuvia päitä ja taustakuvalla kehystettyä luentaa. Esim. Etelä-Suomen ”yllättäneen” lumen haitoista kertovia uutisia kuvitettiin päivästä toiseen samoilla videopätkillä. Joskus tuntuukin, että TV1:n uutistoimituksella ei ole enää lainkaan aikaa, rahaa tai halua jalkauttaa kameraryhmiä hankkimaan tuoretta kuvaa uutisiin. Sanomalehden valta-asemaa maamme tiedonvälityksessä kuvaa hyvin esim. se, että Yle:n aamu-tv:ssä toimittajat lukevat kameralle ääneen aamun lehtiä.
Julkisuudessa käsitellään joskus kipakastikin tapaa, millä jotkut lehdet kuvittavat uutisiaan. Erityisesti politiikan uutiset ja poliitikkojen kuvien käyttö juttujen yhteydessä herättää joskus kiivasta väittelyä. Kun pääministeri Mari Kiviniemi esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa tehtävässään, käytiin kiivasta keskustelua mm. siitä, miksi pääministeristä oli laitettu lehteen takaapäin otettu kuva, missä hän käveli ylöspäin portaita. Oliko kyseessä yritys pääministerin arvovallan vähättelyyn kuvakulman avulla, vai silkka teekkarihumoristinen sovinismi, jäi tässä tapauksessa tarkemmin selvittämättä.
Kuvituksella vaikuttaminen on sanomalehdessä lisääntynyt paitsi kuvapinta-alan kasvamisen myötä, myös sen tehokkuuden johdosta. Samalla yritetään olla tarkkoina kuvien manipuloinnin vahtimisessa, mikä on toistaiseksi mahdollista suhteellisen kankeiden ja editoriaalisia jälkiä jättävistä kuvankäsittelyohjelmista johtuen. Ohjelmien kehittymisen myötä kuvamanipuloinnin estäminen tulee vaikeutumaan.
Kiteytettynä voi sanoa, että tulevaisuuden sanomalehti tarjoaa uutisiaan yhä enemmän kuvituksen ja otsikoinnin avulla. Tekstien osuus tulee vähenemään. Karkeasti yksinkertaistaen voisi sanoa, että huomisen lehti näyttää samalta kuin kokoelma tämän päivän lööppejä. Tosin kuvitettuina.
9. Kuka hallitsee 2000 -luvun ihmisen ajattelua?
Ainakin yksi asia voidaan sanoa varmasti: Omistuksen jatkuva keskittyminen tulee johtamaan siihen, että 2000 -luvun ihmisten ajattelua hallitsevat yhä harvemmat mediakonsernit. On muistettava, että esim. Sanoma -konserniin kuuluu myös kirjakustantamo WSOY, joka on yksi suurimmista koulukirjojen kustantajista Suomessa. Tämän mediakonsernin vaikuttamisen mahdollisuuden ulottuvat siis kehdosta hautaan. Se missä määrin tämänkaltaisilla mediakeskittymillä on valtaa ihmisten ajatteluun, riippuu paljon yhteiskunnan demokraattisten instituutioiden toiminnasta. Suomessa ei tässä suhteessa ole toistaiseksi ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse mennä EU -maita kauemmaksi, kun ongelmia voidaan jo nähdä. Varsin yleisesti ollaan Euroopan poliittisissa piireissä sitä mieltä, että esim. Italian pääministeri Silvio Berlusconi ei olisi voinut toimia nykyisessä asemassaan läheskään näin pitkään ilman lähes totaalista maansa TV -kanavien omistuksellista kontrollia.
Pitäisikö media keskittymiseen asettaa yhteiskunnan toimesta rajoituksia? Markkinaliberalistit tietysti kavahtavat moista ajatusta. Ja juuri he sattuvat kontrolloimaan valtaosaa nykymediasta. Ehkä pitäisi asettaa kysymys näin: Mitä tapahtuisi tilanteessa, jossa esim. suomalaista mediaa kontrolloisi yksi ainoa konserni? Riittäisikö markkinoiden pyhyyttä puolustavilla liberaaleilla tässäkin tilanteessa pokkaa väittää, että ”kyllä markkinat tietävät, mikä on oikein?”
Internetin mahdollistama, toistaiseksi vapaa tiedonvälitys on ainoa reaalinen mahdollisuus kehittää vaihtoehtoista, mediakeskittymistä riippumatonta tiedonvälitystä. Sen suurimmat ongelmat ovat herkkä haavoittuvuus, puutteet luotettavuuden kontrolloinnissa ja lisääntyvä rikollisuus. Miten saada nämä ongelmat kuriin ilman, että menetetään lapsi pesuveden mukana? Siinä lienee tulevaisuuden tiedonvälityksen keskeisin kysymys.
Vastauksia kysymyksiin
1. Kasvaako vai väheneekö digitoituvan sanomalehden merkitys kansalaisen maailmankuvan muokkaajana?
Vastaus riippuu eräistä muuttujista. Mikäli Radio ja TV kehittyvät edelleen viihteellisempään suuntaan, ja digitoituva sanomalehti onnistuu säilyttämään välineessään nykyisen henkilökohtaisuuden tason, sanomalehden merkitys kansalaisen maailmankuvan muokkaajana tulee kasvamaan. Maissa, joissa on kansallisia TV -yhtiöitä (esim. Suomi, Iso-Britannia) kehityksen suunta määräytyy sen mukaan, kuinka kansallisten yhtiöiden rahoitus ja riippumattomuus pitkällä tähtäimellä järjestetään. Suomessa YLE:ssä on tehty erinomaista työtä verkkomedian puolella, mikä on herättänyt kaupalliset kilpailijat vaatimaan Ylen toimintaan rajoituksia. Viimeisin tällainen oli nk. mediamaksuhanke, jonka yhteydessä haluttiin perustaa erillinen komissio, jonka tehtävänä olisi ollut vahtia, ettei Yle ”julkisen palvelun tehtävänsä” varjolla rönsyile kaupallisten medioitten hyödynnettävissä oleville alueille. Hanke, jonka alullepanijoina olivat Sanoma Oy ja Alma Media, kuitenkin sammahti hallituksen erimielisyyksiin.
2. Kaventaako vai kasvattaako keskittyvä sanomalehdistö monipuolisen ja oikean tiedonsaannin edellytyksiä?
Omistuksellinen keskittyminen tulee kilpailun vähenemisestä johtuen vähentämään mahdollisuuksia monipuolisen riippumattoman tiedon saantiin. Keskittyminen johtaa lisääntyvään tiedon monistamiseen mediakonsernin eri julkaisualustoille. Suuruuden ekonomia vaikuttaa uutisaiheiden valintaan niin, että etusijalle asettuvat sellaisten tapahtumien ja asioiden uutisointi, joka mahdollistaa näyttävien kuvien käyttämisen. Esim. tavallisen kansalaisen arki tarjoaa varsin vähän kuvallisesti kiihottavia aiheita. Keskittyessään media lisäksi joutuu entistä tarkemmin kontrolloimaan sitä, ettei kriittisiä näkökantoja alustoilla esiinny. Markkinaliberalismin suurimmaksi yleistä hyvää synnyttäväksi tekijäksi katsotaan vapaa kilpailu. Ja juuri sitä keskittyminen vähentää.
3. Voiko riippumattomasta internetistä tulla luotettava tietolähde?
Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta olisi tehtävä kaikki mahdollinen, että kysymykseen voitaisiin vastata myöntävästi. Tiedonhankintaan verkosta täytyy liittyä ankaran lähdekriittinen asenne, minkä opettamista on esim. koulutuksessa painotettava. Riippumaton globaali verkko on suurin yksittäinen asia, jolla on kaikki mahdollisuudet toimia todellisen demokratian takeena. Viimeisin todiste tälle näkemykselle on vaikkapa se, että Egypti sulki tammikuun lopulla levottomuuksien alettua kaikki maan verkkoyhteydet ulkomaailmaan.
