Uutisten mukaan vvm Jutta Urpilainen vakuuttaa, että Suomi pitää kiinni vakuusvaatimuksistaan Kreikan tukemisessa. Hyvä niin, sillä vähempi ei maamme nykyisessä poliittisessa ilmastossa eikä sen puoleen SDP:n vaalikampanjoinnin teemoja ajatellenkaan riitä.
Voihan olla, että edellisen vvm Jyrkin Kataisen vuosi sitten mainostama, lipsuvaksi osoittautunut ”niskalenkki markkinavoimista” voisi tällä terävämmällä otteella muuttua pitäväksi ja kulminoitua vaikkapa komeaan heittoon uuden eurooppalaisen talousmoraalin tatamilla.
Hieman kuitenkin huolestuttaa Urpilaisen vakuuttelut, että asiassa ”varmasti löytyy kaikkia tyydyttävä ratkaisu”.Suomen ei pidä tinkiä vaatimuksistaan eikä hyväksyä mitään silmänlumevakuutta.
Kun valtio haluaa vakuuden, on sen merkitys toki hieman toinen, kuin pankkimaailmassa. Valtio haluaa vakuudenhaltijana ennemminkin säilyttää sananvaltansa tilanteessa, missä lainan ehtoja oltaisiin mahdollisesti ”talouden realiteeteista johtuen” poliittisilla päätöksillä muuttamassa.
Mutta eihän vakuus silti ole vakuus, ellei se ole tarvittaessa realisoitavissa täyteen arvoonsa.