Heinäkuussa 1989 sain olla mukana eksoottisella festarimatkalla tuossa mystisessä Kim Il Sung’in ja hänen jälkeläistensä jo pian kolmannessa polvessa diktaattorin ottein hallitsemassa maassa. Suomalaisia nuoria taiteilijoita matkalla edustivat mm. Sielun Veljet, Peer Gynt sekä laulaja Kirsi Poutanen.
Matka palasi mieleeni nyt, kun Pohjois-Korea on otsikoissa Etelä-Korean sotilaallisten joukkojen kanssa tapahtuneen yhteenoton johdosta. Vaikka olin tuohon matkaan mennessä jo ehtinyt jonkin verran matkustella, oli Pjongjang melko pysähdyttävä kokemus, siitäkin huolimatta, että turistit pidettiin tarkasti erillään kantaväestöstä.
Festivaaliväki majoitettiin vuoden 1988 Olympia -hanketta varten rakennettuihin asuntoihin. Itse olympialaiset pidettiin kuitenkin Soulissa, mutta Kim Il Sung haaveili niiden jakamisesta Pjongjangin ja Soulin kesken. Hanke jäi toteutumatta, mutta kokonainen betonista tehty olympiakylä oli jäljellä. Majoitustilaa siis oli.
Eri kansallisuudet oli majoitettu omiin yksikköihinsä ja jokaisella osallistujamaalla oli ns. oma klubi, joihin esiintymiset oli järjestetty. Ajatus tietysti oli, että nuoriso eri maista olisi vieraillut toistensa konserteissa tutustumassa ihmisiin ja kulttuuriin. Näytti kuitenkin siltä, että kansallisuudet pysyttelivät paljolti omissa oloissaan. Kun järjestäjät kohteliaasti tiedustelivat suomalaisilta, miten klubitoiminta on toiminut, mainittiin siitä, että yleisöä tilaisuuksissa oli vähänlaisesti. Tapahtui seuraavaa: Noin 15 minuuttia ennen saman illan klubitapahtuman alkamista Suomi-Klubin edustalle pysähtyi busseja. Niistä marssi sisään hyvässä järjestyksessä ikäjakaumaltaan noin 25 – 35 vuotiaita, vaatetukseltaan melko yhtenäisesti pukeutuneita miehiä ja naisia. Heitä tuuli juuri sellainen määrä, että katsomo oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Oli melko epätodellista seurata, kun Peer Gynt veti omaa persoonallista settiään penkeissä istuvalle yleisölle, joka taputti rytmikkäästi noin 20 sekuntia jokaisen kappaleen jälkeen. Rockmuusikoiden ja yleisön totaalisen kulttuurisen vastakohtaisuuden huomioonottaen vaikutelma oli epätodellinen. Viimeisen esityksen jälkeen väki poistui yhtä sujuvasti, kun oli paikalle saapunutkin.
Myös kaupunkikuva oli erikoinen. Festaribussien ja MB -merkkisten autojen lisäksi muuta liikennettä ei ollut lainkaan. Ja kadut olivat yleensä 3 kaistaa yhteen suuntaan olevia väyliä. Absurdiutta lisäsi se, että risteyksissä viuhtoi yleensä liikennepoliisi olematonta liikennettä ohjaamassa. Huhuttiin, että Kim Il Sung oli vaihtanut muutaman tonnin maan kultavarantoja Mercedes Benz -henkilöautoihin ennen festivaalia antaakseen maastaan vauraan kuvan turisteille.
Kiinassa oli ollut aiemmin keväällä nuorisomellakka Taivaallisen Rauhan Aukiolla. Mellakassa oli kuollut satoja tai jopa tuhansia työläisiä ja opiskelijoita. Tästä syystä festariväki oli päättänyt järjestää mielenosoituksen Kiinaa vastaan yhteisesti sovittuna aikana. Touhukas solidaarisuuden osoittaminen tyssäsi kuitenkin siihen, että noin 15 minuuttia ennen kokoontumispaikalle lähtöä jok’ikinen bussinkuljettaja katosi kuin maa olisi heidät nielaissut. Kun sovitun mielenosoituksen aika oli mennyt ohi, ilmestyivät kuljettajat yhtä salaperäisesti kuin olivat kadonneetkin. Tehokasta.
Festarien päättäjäistilaisuus oli henkeä salpaava. Kymmeniä tuhansia vetävälle stadionille kuljettiin marssimuodostelmassa olympialaisten tapaan. Edellämme kulkeva eurooppalainen kulttuuriosasto oli salakuljettanut marssirivistöön kiinanvastaisen julistekankaan, joka rullattiin auki parikymmentä metriä ennen stadionille saapumista. Juliste ehti olla auki ehkä 10 sekuntia, kun tyhjästä ilmestyi kaksi jäntevää mustahousuista, valkopaitaista itsepuolustuslajien taitajan näköistä siilitukkaista mieshenkilöä. Sujuvasti julistetta kuljettaneen rivin etu- ja takapuolella kulkien juliste tarttui heidän käsiinsä ilman sen suurempaa häiriötä. Pelottavan tehokasta.
Itse Kim Il Sung kunnioitti päättäjäistilaisuutta läsnäolollaan. Suomalaisten katsomo-osastosta hän näkyi selvästi. Olympialaisten avajaisjuhlallisuuksista tuttuun tyyliin päätöstilaisuus sisälsi päätähuimaavaa akrobatiaa maassa ja ilmassa. Vieressämme istui sadoittain samannäköisiä ja -ikäisiä miehiä ja naisia, jotka olivat yhtenä iltana miehittäneen klubimme katsomon. He istuivat selkä suorana kadet 90 asteen kulmassa polvien päällä. Jostakin saamastaan merkistä he alkoivat yht’äkkiä ulvoa yhteen ääneen suoraan huutoa suunnilleen samalta taajuudelta.
Festivaalimatka oli sellainen kulttuurishokki, että siitä ei ole juuri tullut kertoiltua, koska koko reissu tuntui niin epätodelliselta. Kaupunki, josta ihmiset puuttuivat, valtavat autottomat liikenneväylät, massiivisia betonirakennuksia, joiden yhdessäkään ikkunassa ei milloinkaan näkynyt valoja.
Mutta maa on siis edelleen olemassa. Päättäjäisjuhlaa läsnäolollaan kunnioittanut Kim il Sung kuoli vuonna 1994. Siitä alkaen maata on hallinnut hänen poikansa Kim Jong-il. Tällä haavaa on menossa vallanvaihdos, jossa Jong-il’in poikaa Kim Jong-un’ia ollaan siirtämässä vallan kahvaan. Kimejä kolmannessa polvessa.
Aliravitsemuksesta ja totaalisesta aivopesusta kärsivä kansa saa taas uuden kimin palvottavakseen. Ulkoapäin koko maa näyttää suurelta ihmiskokeelta. Yksi suhtautumistapa ongelmavaltioon voisikin olla se, että annettaisiin heidän suorittaa kokeensa loppuun saakka. Pidettäisiin vain huoli siitä, että päästöt pysyvät kurissa.