Euroopan Unionin vältti täpärästi historiansa pahimman talouskriisin. Päätöksillä oli kova hinta. EKP joutui syömään toimintansa alkuajoista saakka pitämänsä periaatteen olla sekaantumatta finassipolitiikkaan. Kun se nyt suostui ostamaan vaikeuksissa olevien yli varojensa eläneiden jäsenmaiden kalliita velkapapereita, avautui tähän saakka tiukasti kiinni ollut kassaholvi. Setelirahoituksesta toiminnan erottaa vain se, että EKP myy saman verran pois parempia lainojaan. Lisää rahaa ei siis markkinoille pitäisi tulla.
USA:n keskuspankki FED on jo vuosia painanut sumeilematta lisää dollareita tiukassa paikassa ja niin on tehty myös Aasian keskuspankeissa. Miksei siis EKP:kin? Mm. Ranska on jo pitkään vaatinut keskuspankilta suurempaa joustavuutta ja kansallisvaltioiden (lue: Ranskan) toiveiden parempaa huomioimista. EKP:n toiminta todistaa täydellisesti, kuinka syvän kuilun partaalla koko Unionin talousjärjestelmä oli. Toimien seurauksena olevalla euron kurssin laskulla on myös kiistämättömät hyvät puolensa: Euromaiden vienti helpottuu!
Opetukset? Yksi EKP:n täyskäännökseen vaikuttaneita syitä oli usko siihen, että Euroopan poliitikot tällä kertaa olisivat tosissaan vaatiessaan itseltään ja toisilta tiukempaa budjettikuria. Että he ensi kertaa ryhtisivät noudattamaan itse laatimiaan sääntöjä budjettien alijäämistä ja maidensa velkaantumisasteista. Kun suuri hätätilanne juuri on vältetty, sen laukeamisen euforiassahan voidaan luvata maat ja taivaat. Miten nämä tunnelmat muistetaan taas syksyllä, kun eri puolella Eurooppaa ryhdytään laatimaan budjetteja vuodelle 2011?
Suurin oppositiopuolueemme SDP vaatii veronmaksajien lompakolle menemisen ehdoksi pankkien vastuuttamista ja euroopanlaajuisen varainsiirtoveron käyttöönottoa. Voisin kuvitella, että valtaosa veronmaksajista pitää ehtoa kohtuullisena. Eihän Suomen poliitikot toki yksin voi asiasta päättää. On kuitenkin hämmästyttävää, miten tarkasti päähallituspuolueiden johtajat välttävät ottamasta tähän asiaan minkäänlaista kantaa. ”Olemme Suomen ja isänmaan asialla” -lippuja liehutellaan ääni väristen taas kerran silloin, kun maailman taloutta huojuttaville keinottelijoille näytetään vihreää valoa, jossa lukee: ”Painakaa te pojat kaasua! Jos rytisee niin kyllä meidän veronmaksajat maksaa!”
Kreikan luokatonta taloudenpitoa ja aikoja sitten arvostelleita suomalaispoliitikoita kuitenkin kuunneltaisiin EU:ssa aiempaa herkemmällä korvalla, jos edustajamme ryhtyisivät esim. talousalueen sisäisen varainsiirtoveron käyttöönottoa vaatimaan. Veron tuotoista kertyisi EKP:lle vuosien mittaan merkittävä turvarahasto meneillään olevien kriisien kaltaisten tilanteiden varalle.
Kansainvälisen varainsiirtoveron vaikutuksia äänekkäimmin epäilevät ovat poikkeuksetta asianomistajia eli arvopaperikaupan kävijöitä. Yleisin peruste on tämä: Ellei veroa saada täysin globaaliksi, sillä ei ole merkitystä. Ts. aina löytyisi jokin pieni yhden suvun omistama saarivaltio, joka ei sopimukseen suostuisi. Tällöin kauppa siirtyisi käyttämään tällaisten valtioiden alueella olevia servereitä, ja veroton meno jatkuisi. Siis ei muuta kuin kädet pystyyn ja annetaan entisen menon siis jatkua? Tähänkö poliitikkojemme peräänantamattomuus päättyy?
Asiaan voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä, jos vain poliittista tahotoa löytyy. Olisi mieletön ajatus, ellei edes tämä kriisi Euroopassa tuota tahtoa olisi synnyttänyt. Euroopan unioni voisi päättää, että aina kun jäsenvaltioihin rekisteröityjen pörssiyhtiöden osakkeita tai valtioiden velkaparereita myydään, pidättää kauppapaikka kauppasummasta promilleluokkaa olevan veron, joka tuoloutuu EKP:lle. Pörssiyhtiön taloutta vero ei rasittaisi lainkaan. Sensijaan se muodostaisi jonkinlaisen jarrun näille ”markkinoiden mustakaavuille”, jotka liikuttelevat nyt netin kautta verottomasti miljardien pääomia vain ansaitakseen lisää rahaa heikossa jamassa olevien valtioiden tai yritysten ongelmilla. Monet näistä suurimmista mustakaavuista löytyvät pankkien, vakuutus- ja finanssiyhtiöiden piiristä.
Kun menet baariin ja ostat kupin kahvia 2 eurolla (!), tulet maksaneeksi valtiolle arvonlisäveroa noin 20 senttiä. Kun sitten käyt arvopaperikauppaa pörssissä summalla, jolla voisi ostaa koko Pauligin tehtaan ja pari Brasilian suurina kahviplantaasia päälle, et maksa kaupasta veroa senttiäkään! Oikeudenmukaistako?
Yhä useampi esittää perustellun kysymyksen: Kuka tai mikä tämä ”Markkina” oikein on? Onko se jotakin, mihin demokraattisen valtioiden keinot eivät yllä? Pörssikurssien perusteella ”Markkina” on kuin sardiiniparvi, joka ryntää milloin mihinkin suuntaa samaan aikaan näennäisesti ilman johtajaa. Toimii, kuten sanotaan, kuin päätön kana. Markkinoiden sardiiniparviliikehdintä ei kuitenkaan ole sattumanvaraista. Kun näiden ”markkinoiden mustakaapujen” lieve heilahtaa yhtäällä, ryntää parvi päinvastaiseen suuntaan. Kun kansainvälisen pörssi- ja johdannaiskaupan päivittäinen liikevaihto lasketaan sadoissa miljardeissa, voi juonikas kaavunheiluttaja tienata hyvin pienilläkin liikkeillä. Tämä toimintahan on tietysti täysin laillista, ja jos käytetään väljää tulkintaa kaupankäynnin moraalista, myös hyväksyttävää.
Mutta jos nämä mustakaavut aiheuttavat valtioille, yrityksille tai toimeksiantajilleen miljardiluokan tappioita, niin niiden maksattaminen veronmaksajilla on yksiselitteisesti moraalitonta.