Suomalaisessa mielipideilmastossa kuului selvää historian siipien havinaa, kun Helsingin Sanomien päätoimittajana lähes 20 vuotta toiminut Janne Virkkunen jäi eläkkeelle. Voi väittää, että Hesarin asema suomalaisten mielipiteiden muotoutumisessa on eurooppalaisessakin mittakaavassa ainutlaatuinen. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea lehden ylivoimainen levikki, mutta myös keskimääräisesti arvioituna laadukas journalismi.
Tästä ylivoimaisuudesta seuraa, että omistajille saattaa ajoittain tulla kiusaus käyttää välinettään omien intressiensä ajamiseen. Tämä on ammattitaitoisesti johdetulle lehdelle helppoa. Ei tarvitse kuin suorittaa hieman painotettua uutisointia ja käyttää huolellisesti valittuja kirjoittajia tekemään juttuja asetettuja päämääriä palvelevista aiheista. Yhtä tärkeätä kuin se, mistä kirjoitetaan, on tietysti se mistä EI kirjoiteta.
Väistyvä päätoimittaja vieraili viimeisenä työpäivänään aprillipäivän aattona ykkösen aamussa toimittaja Katri Makkosen vieraana. Haastattelun mielenkiintoisinta antia oli keskustelu siitä, kuinka avoimesti näin ylivertaisessa asemassa oleva sanomalehti voi kansan mielipiteitä jakaviin asioihin ottaa kantaa. Ei ole salaisuus, että Sanoma Oy:ssä poksauteltiin kuohuviinejä sinä päivänä, kun Suomesta tuli EU:n jäsen. Asiaa oli lehdessä ajettu vahvasti ja määrätietoisesti vuosien ajan.
Toimittaja Makkonen oli Ylen arkistoista löytänyt vanhan, tuolloin vielä melko tuoreen päätoimittaja Virkkusen haastattelun, missä hän kertoo lehdellä olevan valtaa ”jolla voi nostaa lehden tärkeinä pitämiä asioita esiin ja tuoda siten uusia elementtejä päätöksentekoon ja pitää niitä esillä niin kauan, että syntyy poliittista painetta päätöksentekoon”. Pari vuosikymmentä lausuntonsa jälkeenkään Virkkunen ei nähnyt tarpeelliseksi muuttaa ajatteluaan. Vaikka toimittaja Makkonen ei, jäähyväishaastattelun hengen mukaisesti, vierastaan kovin ahtaalle laittanutkaan, joutui Virkkunen kutenkin tapailemaan sanojaan vuosien takaista lausuntoaan kommentoidessaan.
Jos ken on Hesarin pääkirjoituksia muutaman vuoden aikana lueskellut, on voinut havaita, miten voimakkaasti lehden pääkirjoituskollegio otti kantaa aikanaan EU:iin liittymisen puolesta, äskettäin kysymykseen presidentin valtaoikeuksien leikkaamiseen ja nyt viimeksi Ylen julkisen palvelun laajuuden määrittelemisen tarpeellisuuteen. Jossakin määrin tämä on jyrkässä ristiriidassa Virkkusen jokin aika sitten lehdessään esittämään lausumaan, jonka mukaan ”on vaarallista, että toimittajat pyrkivät parantamaan maailmaa helposti syntyvillä näkökulmillaan mieluummin, kuin että tekisivät tasapainoisia ja asiapohjaisia juttuja”.
Tällaiseen ”vaaralliseen toimintaan” osallistuminen on HS:n pääkirjoituskollegiolle ollut pikemmin sääntö kuin poikkeus. On mielenkiintoista nähdä, minkä kannan lehti tulee ottamaan esim. juuri nyt kuumana käyvään maahanmuuttokeskusteluun.
Mitä merkitystä sillä sitten on, että yksityisomisteinen, laajalevikkinen valtamedia julkaisee sivuillaan poliittisen päätöksenteon piiriin kuuluviin asioihin selkeitä kantoja?
Kun kantaa ottaa selvästi puoluesidonnainen maakuntalehti, voi lukija asemoida kannanoton sen mukaan. Yleisradion kohdalla taas viimeaikaisen Ylemaksu -keskustelun hyvä puoli oli se, että moneen kertaan tuli lausutuksi Ylen asema kansan edustajien ( = kansan…) valvomana laitoksena. Ylilyönnit huomataan ja ne käsitellään julkisuudessa perusteellisesti ( vrt. nk. lautakasajuttu).
Aamulehti -konserni sanomalehtineen ja TV -kanavineen on monissa yhteyksissä liputtanut avoimesti poliittisen oikeiston väreillä, joten niidenkin kannat ovat etukäteen arvattavissa.
Helsingin Sanomat sensijaan on kautta aikojen korostanut poliittista riippumattomuuttaan, objektiivisuuttaan ja puolueettomuuttaan, mihin suuri osa lukijoista vieläkin uskoo. Tämä kuva on viime vuosina alkanut säröillä pahasti.
Kun ruoriin nyt astui Sanoma News’in toimitusjohtajan paikalta Mikael Pentikäinen, voidaan Janne Virkkusen kauden tiedotukselliseen arvovalintavaikuttamiseen odottaa edelleen lisääntyvää painetta. Jos tämä asia lukijoille avoimesti kerrottaisiin, olisi asia OK. Mutta tullaanko niin tekemään?
Epäilen. Vastuu jää, kuten savolaisittain sanotaan, lukijalle.