Aina joskus kun on saanut hieman lepuuttaa aivojaan, tulee mieleen pohtia Konsta Pylkkäsen tapaan valmiiksi jokin mieltä askarruttanut seikka. Konstahan oli jo saamassa valmiiksi laskelmansa maailmankaikkeuden koosta ja tähtien määrästä, kun pahainen riekko tuli ja pilasi kalkyylit.
No, minulle tuli mieleeni ratkaista se itseäni pitkään vaivannut asia, että onko sitä Jumalaa nyt olemassa vai eikö ole? Kun siitä niin paljon kohkataan.
Yritän selvittää asiaa loukkaamatta kenenkään uskonnollisia tunteita, mutta myös kunnioittaen omaa järkeäni ja kaikkea sitä, mitä olen elämäni aikana nähnyt, kokenut ja oppinut.
Kuulun ev.lut. kirkkoon, ja aina silloin tällöin seurakunnan jäsen joutuu tilanteeseen, missä pitäisi mm. lausua ääneen uskontunnustus:
”… ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, meidän herraamme, joka sikisi pyhästä hengestä, syntyi neitsyt Mariasta…”.
Ja niin edelleen. Useimmille on kotona opetettu, ettei saa valehdella. Yleensä tällä on tarkoitettu, ettei saa valehdella toisille ihmisille. Saako itselleen valehdella? Saako tuon uskontunnustuksen siis lausua, jos ei siihen usko?
Tapa, millä Jeesuksen syntyminen raamatussa selitetään, on nykytietämyksen valossa vähintäänkin kyseenalainen. Toisaalta kaikki se tieto, mitä Jeesuksen elämästä, opeista ja ajatuksista on meille kerrottu, edustaa inhimillisen yhteisöllisen elämisen jaloimpia ja arvostettavimpia periaatteita. Jeesuksen sanotaan olleen puusepän poika ja kalastaja. Siis käytännön mies, joka eli kuten opetti. Siksi on vaikea kuvitella, että hän olisi kulkenut toreilla julistaen olevansa Jumalan poika. Olisiko ehtinytkään, kun piti itsensä kalastamalla elättää?
Samalla hetkellä, kun Nikean kirkolliskokous v. 325 äänestyspäätöksellä julisti, että kyllä se Jeesus Jumalan poika oli ja sillä siisti, samalla hetkellä Jeesuksen elämäntyö raiskattiin. Hänen maineensa otettiin maallis-uskonnollisen vallankäytön välineeksi, ja hänestä tehtiin joulupukkiin rinnastettava satuhahmo. Eikä todellakaan ollut Jeesuksen vika, että näin kävi 300 vuotta hänen poismenonsa jälkeen.
Maallinen valta tarvitsi kirkkoa vallankäyttönsä tueksi tilanteisiin, joissa miekka ei auttanut eikä ruoska riittänyt. Ruumiin lisäksi kahleisiin piti laittaa myös ihmisen mieli. Nykyään kirkkoa ei enää länsimaissa tarvita maallisen vallankäytön välineenä, mutta tämä rooli sillä on edelleen mm. monissa islamistisissa valtioissa. Mitä tulee uskon välinearvoon vallanpitäjille, niin ei tarvitse ajatella muuta kuin itsemurhapommittajia.
Mutta onko siis Jumalaa olemassa vaiko ei? Vastaus tähän kysymykseen voi olla vain henkilökohtainen. Mitattavissa olevaa, tasalaatuista yhteistä uskoa ei ole olemassakaan. Ken muuta väittää, syyllistyy valehtelun syntiin… .
Ihminen ei tiedä kaikkea. Se ei tiedä mistä maailmankaikkeus alkaa tai mihin se päättyy. Tieteen uudet saavutukset synnyttävät vain uusia kysymyksiä. Eikä ihmispolo tiedä edes sitä, mitä huomenna tapahtuu. Niiden asioiden määrä joita ihminen ei tiedä, on valtava. Se on niin valtava, että se edessä viisas ihminen nöyrtyy. Ei nöyristele vaan nöyrtyy.
Jospa kaikkea sitä, mitä ihminen ei tiedä, kutsuttaisiin Jumalaksi? Sillä tätä mysteerien määrää on syytä kunnioittaa. Miksi? Koska tämä tuntemamme maailman kokonaisuus, oma biologiamme mukaan lukien kuitenkin toimii, vaikka emme tarkasti tiedäkään miten emmekä varsinkaan miksi. Voimme kuitenkin joka aamu herätessämme uuteen päivään olla kiitollisia kaikelle sille, mitä emme tiedä, mutta mikä tekee meidän olemisemme mahdolliseksi tällä maapallolla ilman minkäänlaista omaa ansiotamme. Eikä tämä tietämättömyys saa estää meitä yrittämästä selvittää tietämyksemme aukkoja.
Kirkonmenoissa pitäisi luopua kollektiivisesta itsepetoksesta ja keskittyä opettamaan ihmisiä elämään keskenään ihmisiksi, niinkuin Jeesus opetti. Ja unohtaa höpötykset kuolleista nousemisista, neitseellisistä sikiämisistä, syntien anteeksiannosta ja pyhistä hengistä. Silloin tavallinen, etupäässä omaan järkeensä uskova kansalainenkin voisi olla kirkossa tuntematta myötähäpeää siitä älyllisestä epärehellisyydestä, jota siellä nykyisten menojen vallitessa joutuu kestämään.