Koulujen kurinpidosta ja työrauhasta keskustellaan juuri nyt paljon. Ja syystä. Kuulun itse niihin opettajiin, joiden mielestä pesuveden mukana meni paljon hyvää silloin, kun opettajista tehtiin opetusta toistuvasti häiritsevien oppilaiden edessä lähes aseettomia. Urani aikana ovat vanhempien mahdollisuudet opettaa kotona lapsilleen muut ihmiset huomioon ottavan käytöksen alkeet oleellisesti heikentyneet. Rajoja ei aina osata tai haluta asettaa, ja sen seurauksena yhä useammat lapset tulevat kouluun ilman niitä taitoja, joilla luokkayhteisössä tullaan toimeen ja oppimisrauha säilyy. Monissa perheissä talouden tasapaino edellyttää molempien vanhempien työssäkäyntiä. Mm. siksi lapsia kasvattavat myös kaverit, sosiaalinen media, tietokone- ja nettipelit, sekä lapsille suunnattu, koko ajan tehostuva kaupallinen markkinointi. Tästä seuraa, että opettajien, energiaa ja pinnaa kuluu sellaisten kullannuppujen paimentamiseen, joille kotona tuntuu kaikki olevan sallittua.
Hintaa kasvattamatta jättämisestä maksavat opettajat päiväkodista lukioon, pahimman vaiheen kumuloituessa yläasteen opettajiin, jotka saavat työpaikallaan sietää epäkunnioittavaa kohtelua, nimittelyä ja haistattelua. Hintaa maksaa myös se enemmistö oppilaista, joita kiinnostaa opiskelu häiriköintiä enemmän. Ala-asteella ”egovammautunut” osa lapsista kyetään vielä jotenkuten pitämään aikaa vievällä maanittelulla aisoissa. Miten pitkälle opettajat ovat valmiita sietämään tämänsuuntaista kehitystä?
Luokan työrauha on opettajalle puhtaasti käytännön kysymys, ei itsetarkoitus. Jos sitä uhkaava häiriö voitaisiin ala-asteella poistaa yhdellä luunapilla tai pienellä tukkapöllyllä, olisi tällä pelkästään ylä-asteen opettajien tulevaa työrauhaa ajatellen uskomattoman suuri vipuvaikutus, käyttääkseni ajankohtaista termiä.
Aavistelen, että tässä vaiheessa jotkut ammattiymmärtäjät ja kasvatuksen asiantuntijat tavoittelevat näppiksiään ilmaistakseen vastalauseensa: ”Lapsen huono käytös johtuu lapsen henkisestä pahoinvoinnista, laiminlyönneistä, vanhempien työkiireistä johtuvasta ajan puutteesta jne.”
Kaikki tämä tiedetään. Kuitenkin samaan aikaan lasten vanhempien valtuustoihin äänestämien edustajien johtamat kaupungit ja kunnat ovat jättäneet lähes järjestelmällisesti saattamatta esim. koulujen terveyshuollon ja psykologien määrät suositusten mukaiselle tasolle, tukiopetuksen ja muun oppilashuollon resursseista puhumattakaan.
Suhtautuminen Suomessakin aiemmin sallittuun lasten tapakäyttäytymisen lempeään fyysiseen ohjaamiseen on muuttunut jotenkin umpikieroksi. Sekä vanhemmat että opettajat joutuvat varomaan lapseen koskemista. Uhkana on joko syyte pahoinpitelystä tai vaihtoehtoisesti lapseen kajoamisesta. Henkistä pahoinpitelyä sen sijaan ei kontrolloi kukaan. Lasta saa laiminlyödä henkisesti, hänet voi jättää illaksi ilman valvontaa videoiden tai tietokoneen ääreen, antaa kasvaa ilman rajoja, uhkailla, lahjoa ja kiristää, hänet voi lähettää kouluun ilman aamiaista tai säänmukaista vaatetusta, hänen kanssaan ei tarvitse keskustella eikä mielipidettä kysyä. Kaikki tämä on sallittua.
Mutta annapa tukkapölly, niin pian sinua puhuttelee poliisi!
Kaikki asiat voidaan kärjistää. Niinpä minunkin lienee syytä odottaa mielipiteistäni kylmää kyytiä. Minulta saatetaan kysyä, pitäisikö lapsia mielestäni siis saada koulussa ”repiä hiuksista mielin määrin” tai klassiseen sensaatiotoimittajan tyyliin: ”Oletko jo lakannut hakkaamasta oppilaitasi?” Jep jep.
Ollessani itse kansa- ja oppikoulussa, minua on tukistettu ja näpäytetty karttakepillä sormille. Ystävällisessä, kasvattavassa hengessä. Ei jäänyt traumoja. Omalla urallani en ole näitä menetelmiä lainkuuliaisena opettajana tietenkään käyttänyt. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että eräänkin kerran on mielessä käynyt. Ja uskallan myös arvioida, että muutamalla luunapilla tai tukkapöllyllä yhden lukuvuoden aikana olisin säästänyt tuntikaupalla hyvää opetusaikaa, toisen mokoman erilaisia kokoontumisia ja tapaamisia alimitoitetun ja ylirasitetun oppilashuollon ja perheneuvolan henkilöstön kanssa.
Ja yläasteelle olisi saattanut siirtyä muutama kotikasvatuksessaan syystä tai toisesta laiminlyöty haistattelija vähemmän.