TV1:n A -talkissa keskusteltiin torstaina 30.8 Susanne Päivärinnan emännöimänä juuri hallituksessa sopuun päätyneestä vanhuspalvelulaista. Hyvää ohjelmassa oli se, että vieraiksi oli kutsuttu päättäjien lisäksi myös kaksi ”asianosaista”, lähihoitaja Arja Ilomäki sekä vanhuksen omainen Kaija-Leena Sinkko. Kumpikin heistä olisi lämpimästi kannattanut lakiin kirjattuja mitoituksia. Ohjelman voi katsoa Areenasta.
Muuta erityisen hyvää itse ohjelmasta ei jääkään käteen. Toimittaja Päivärinta edustaa toimittajatyyppiä, joka katsoo surutta voivansa olla ohjelmaa juontaessaan samaan aikaan provokatiivinen ja huolestunut, jämäkkä ja epäjohdonmukainen, empaattinen ja piikikäs. Avattuaan keskustelun henkilöstömitoitukseen liittyneitä lukuja 0,5 ja 0,7 toistellen ja asiaan liittynyttä ”kohua” hämmästellen toimittaja siirtyi sujuvasti tivaamaan peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonilta sitä, miten pettynyt tämä saavutettuun sopuun oli, miksi mitoitusvaatimus ei mennyt läpi, vaikka ministeri laittoi henkilökohtaisen arvovaltansa peliin ja vaikka 5 hallituspuoluetta mitoitusta kannatti. Tivaaminen päättyi vasta, kun ministeri kertoi muuhun tuloksen päätymisen olleen mahdotonta, koska pääministeripuolue Kokoomus ei sitä hyväksynyt. Jostakin syystä toimittaja päätti jättää keskustelun tähän.
Myöhemmin Päivärinta palasi samaan teemaan ihmetellen, miksi poliittinen keskustelu on pyörinyt vain mitoituksen ympärillä lakiehdotuksen muut ulottuvuudet unohtaen. Kaija-Leena Sinkko kertoi selkokielellä, kuka tätä keskustelua desimaaleissa on ylläpitänyt: Media itse! Tähänkään toimittajalta ei löytynyt kommenttia, vaan hän siirtyi nopeasti seuraavaan aiheeseen.
Olisi sääli, jos näinkin hyvällä ulosannilla ja nopealla järjenjuoksulla varustettu toimittaja tyytyisi poliittisia ohjelmia juontaessaan vain räväkkään ja mutkat suoriksi oikovaan jyräämiseen sensijaan, että pyrkisi etsimään niitä todellisia ideologisia arvopohjaisia solmukohtia, mitkä eri puolueiden kannat ratkaisevat. Niistä voisi syntyä ihan todellistakin keskustelua inttämisen sijaan, mikä nyt näyttää suorituksen mittariksi riittävän.