Vaalit lähestyvät – olenko valmis?

Tein päätöksen, jota vielä 10 vuotta sitten olisin pitänyt mahdottomana: Ryhdyin Mäntsälän kunnallisvaaliehdokkaaksi! Ajattelin, että vuosikausia politiikkaa sivusta seurattuani voisin yrittää itsekin osallistua päätöksentekoon.
Minua alkoi myös huolestuttaa kehitys, jossa alenevan äänestysprosentin oloissa yhä pienempi porukka päättää siitä, millä painotuksilla kuntalaisten arkeen päivittäin vaikuttava budjetti rakentuu.

Puoluevalintaani (SDP) ei tarvinnut pitkään pohtia. Työläiskodissa varttuneena yhteiskunnan sosiaalinen kerrostuminen, työväenslangilla luokkajako, selvisi hyvin vähäisellä omalla vaivannäöllä. Talvi- ja jatkosodasta johtuen kummallakaan vanhemmistani ei ollut tilaisuutta käydä kouluja edes ammattitutkintoon saakka, joten he kasvattivat ja kouluttivat lapsensa niillä töillä mitä maaseudulla tarjolla oli. Enimmäkseen sekatöitä ja tuntipalkalla.
Pikkuhiljaa huomasin tarkastelevani asioita yleensä heikommin pärjäävän näkökulmasta. Eikä tämä tarkastelukulma ole muuttunut, vaikka itse sainkin käydä kouluja halujeni mukaan. Kouluttauduin musiikinopettajaksi, valmistuin v. 1982. Ensimmäinen tutkintoni oli kuitenkin Vaasan kauppaopiston yo -merkonomin tutkinto, v. 1971.

Olen asunut Mäntsälässä noin 14 vuotta. Sitä ennen toimin musiikinopettajana Helsingissä, myöhemmin päätoimittajana Keravalla paikallisradiossa ja yrittäjänä edelleen toimivassa yrityksessäni. Päätyöni Mäntsälässä on kuitenkin ollut musiikin- ja luokanopettajan työ Kirkonkylän koulussa. Muita työnluonteisia harrastuksia on  toiminta Mäntsälän Viihdelaulajien sekä muutaman pop/rock -bändin kanssa.

Vaikka sivistys- ja kulttuuriasiat kuuluvatkin niihin, joihin työn puolesta katson parhaiten perehtyneeni, olen blogeissani osallistunut valtakunnalliseen talouspoliittiseen keskusteluun. Tuon kiinnostukseni ja 25 -vuotisen yrittäjyyteni kautta pidän itseäni suhteellisen perehtyneenä myös talousasioissa.

Tulen kirjoittelemaan tähän blogiin käsityksiäni Mäntsälän kehittämisestä edelleen vireämmäksi, kulttuurimyönteisemmäksi ja posiiviseksi paikkakunnaksi, jonne myös uudet yritykset mielellään tulevat.
Olisi mukavaa, jos viitsisitte kommentoida, olette sitten samaa tai eri mieltä!

PS! Toinen blogini löytyy osoitteesta: http://www.blogit.demari.fi/reijolii

 

 

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *