Björn Wahlroosin haastattelu Hesarissa (120212) on aina odotettu tapaus. Nyt lehti julkaisee yhdestä ja samasta haastattelumateriaalista 3 eri editointia. Paperilehdessä juttu otsikoidaan: ”Björn Wahlroos suomii Halosta”, Digilehdessä otsikoksi on nostettu trendikäs ”Kapitalistin muotokuva” ja lehden nettisivustolla haastateltavan otsikkositeeraus kuuluu: ”Suomalainen yhteiskunta kannustaa syrjäytymään”.
Tasavallan presidentti Tarja Halosta käsitellessään otsikkotoimittaja on katsonut hyväksi jättää pois esittelysanat ”Tasavallan” ja ”presidentti”, vieläpä etunimenkin. Kyseessä voisi siis olla kuka tahansa halonen. Tämä vähättelevä journalistinen arvovalintavaikuttaminen on linjassa tämän sitoutumattomaksi itseään kutsuvan lehden aiemman istuvaa presidenttiä käsittelevän linjan kanssa. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, minkä puhuttelulinjan lehti valitsee tulevan presidentin, Sauli Niinistön varalle.
Wahlroos on havainnut toisen virkakautensa pian päättävän presidentin lisänneen vastakkainasettelua. ”Halosen kaudella presidentti-instituutio on kärsinyt. En sano, että hän on ollut sopimaton presidentti, vaan että hänen poliittinen linjansa ja asemoitumisensa on ollut toinen kuin eduskuntavaaleissa on ollut kansan tahto.”
Vihjaako Wahlroos tässä, että tasavallan presidentin tulisi muuttaa ”poliittista linjaansa ja asemoitumistaan” virkakautensa aikana pidettävien eduskuntavaalien tulosten mukaan? Mikäli tulkintani on oikea, niin se olisi jotakin aivan uutta suomalaisessa demokratiassa. Mitähän tämän periaatteen noudattaminen tarkoittaisi käännettynä. Pitäisikö eduskunnankin tarkistaa ”poliittista linjaansa ja asemoitumistaan” presidentinvaalien tulosten perusteella? Niinistön 65 % olisi kokoomuksen eduskuntapaikoiksi muutettuna 140! Talousasioissa johdonmukaisen Wahlroosin logiikka nilkuttaa hieman hänen ryhtyessään poliittiseksi kommentaattoriksi.
Syrjäytymiskommentissa on kyllä jotakin pohtimisen arvoista, niin poliittisesti tulenarka kun otsikointi onkin. Kannustaako suomalainen yhteiskunta syrjäytymään? Ajatellaanpa monista julkisista laitoksista vaikkapa Kelaa. Laitokseen on ikiaikaisesti valittu johtajat ja kaiketi suuri osa työntekijöistäkin poliittisin perustein. Pätevimmät eivät välttämättä tule valituiksi, joten kansalaiset saavat verorahoillaan kakkoslaadun hallintoa. Politiikasta johtaville paikoille ponnahtaneilla ei yleensä ole suuria intohimoja tehdä mitään radikaaleja järkeistyksiä organisaatioissa. Päinvastoin, tehdään pikkupaikkailua, joka sopivasti hämmentää ja lisää tarvetta palkata poliittisesti sopivaa henkilöstöä vastuualueiltaan ennestään sekavaan organisaatioon.
Kelan lomakkeiden kapulakieli on ollut esillä usein. Eikös taloon hankittu eräänlainen suomesta-suomeen -kääntäjäkin, jotta lomakkeiden salat selviäisivät asiakkaille? Ja Suomen koululaitos on sentään kansainvälisesti palkittu opetuksen laadusta!
Jos siis nuori työikäinen kerran onnistuu tunkeutumaan byrokratian läpi Kelan asiakkaaksi, ei siitä ihan heti halua luopua. Järjestelmä siis ainakin kannustaa pysymään asiakkaana.
Ajatus siitä, että nk. huonommista hommista kieltäytyminen voisi erityisesti nuorten kohdalla johtaa joidenkin etuuksien karsiutumiseen, on pohtimisen arvoinen. Kun itse aikoinaan ensimmäisiä kesätyöpaikkoja ryhdyin etsimään, ei tarjotusta työstä kieltäytyjälle olisi juurikaan ymmärrystä herunut. Nyt tuntuu, että systeemi ymmärtää kieltäytymistä turhankin hyvin.