Takki auki kuin lehmänostajalla…

Moni on jo heittänyt pyyhkeen kehään pm Juha Sipilän hallituksen ajaman Sote -uudistuksen ymmärtämisen suhteen.
Eduskunta keskusteli asiasta eilen, 7.3.
Keskustelu oli hämmentävää. Koko oppositio kristillisistä vasemmistoliittoon sanoo samaa kuin asiantuntijat:

Uudistus jakaa palvelut maksukykyisten ja vähemmän maksukykyisten palveluihin eikä luvatuista 3 miljardin säästöistä ole tietoakaan.
Koko uudistus on alistettu kahden suurimman hallituspuolueen, Keskustan ja Kokoomuksen historialliselle lehmänkaupalle: Kepulle maakuntahallinto ja Kokoomukselle terveyspalveluiden yksityistäminen.

Tätä lehmänkauppa palvelee sekin, että uudistuksen tärkeimmät lait tuodaan viimeisinä eduskunnan käsittelyyn. Eilen maakuntalaki. Se kaikkein tärkein, valinnanvapauslaki on edelleen lausuntokierroksella ja on tarkoitus tuoda eduskunnalle viimeisenä.

Myös TV1:n eilinen keskustelu paljasti vallitsevan tilanteen: Oppositio ja asiantuntijat vastaan Sipilä, Orpo ja Soini. Näistä viimemainittu on jo tipahtanut kelkasta, mutta S&O jaksavat edelleen puolustella viiteryhmiensä etupiiriajattelua.

Mitä kuntalainen voi tehdä?
Ellei muuta, niin ainakin ilmaista kantansa äänestämällä kuntavaaleissa.
Vaikka kyse on valtakunnallisesta uudistuksesta, tulevat sen vaikutukset koskettamaan melko pian jokaista kuntalaista.
Valinnanvapauslain arviointiin ovat asiantuntijat ja oppositio vaatineet vähintään kahden vuoden aikalisää.
Painetta aikalisään voidaan kasvattaa (tai vähentää) kuntavaaleissa äänestämällä.

Kategoria(t): Kotikunta, Kotimaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *