Pohjois-Amerikan Meksikosta Yhdysvaltoihin tulevat laittomat maahamuuttajat ovat uhreja kahdella tavalla: Uuden kotimaan harmaalla alueella toimivat yritykset ovat tyytyväisiä edullisesta ja nöyrästä työvoimasta samaan aikaan, kun trumppilainen populismi syyttää heitä milloin mistäkin ja uhkailee rajamuurilla.
Eurooppaan on kehittynyt vastaava tilanne: Pohjois-Afrikasta on tullut EU:n oma ”Meksiko”. Tylyimpiä Euroopan ”trumppilaisia” pakolaisia kohtaan ovat EU:n uusimmat jäsenet Slovakia, Puola, Tsekki ja Unkari. Nämä maat tarjoutuivat jopa maksamaan yhdessä 35 m€ Libyan rajavalvonnan tehostamiseen. Tavalla tai toisella nämäkin rahat lienevät peräisin Brysselistä.
EU:n on ratkaistava ongelma ennemmin tai myöhemmin. Mieluiten ennemmin, vaikka ennuste ei hyvältä näytäkään. Komissio on haastanut nuo neljä ns. Visegrad -maata oikeuteen haluttomuudesta noudattaa vuonna 2015 päätettyä mallia turvapaikan hakijoiden siirroista Unionin sisällä.
Unionin on tehtävä valinta kahden periaatteen välillä:
Pyritäänkö parantamaan pakolaisten lähtömaiden tilannetta niin, että harvempien tarvitsee lähteä.
Vai keskitytäänkö EU:n sisällä sovinnon saavuttamiseen siitä, miten pakolaistaakka jäsenmaiden kesken jaetaan?
Todennäköinen ratkaisu on hybridi: Vähän rajantakaista apua ja sen verran EU: sisäistä solidaarisuutta, mihin yhteisymmärrys antaa myöten.
Meillä Euroopassa edes keskustellaan lähtömaiden avustamisesta, jopa sen infrastruktuuriin sijoittamisesta. Atlantin takana sensijaan puhutaan muurin rakentamisesta. Joka sekin maksatettaisiin meksikolaisilla.