Nasaretilaisen puusepän, Josefin ja vaimonsa Marian poika Jeesus jätti myöhempinä aikoina kristilliseksi nimetyn maailman ihmisiin lähtemättömän jäljen. Hänen jumaluudestaan päättivät kuitenkin ihmiset Nikean kirkolliskokouksessa v. 325, jolloin 318 uskonnollista johtajaa kokoontui päättämään uskontunnustuksesta. Kokouksessa tuomittiin harhaoppiseksi Antiokiassa opiskelleen teologi Areioksen käsitys, jonka mukaan Jeesus ei voinut olla jumala, koska oli ihmisestä syntynyt ja siten luotu.
Näin ihminen äänestyspäätöksellä kohotti Jeesuksen jumalaksi 300 vuotta hänen väkivaltaisen kuolemansa jälkeen.
Elinaikanaan Jeesus oli jälkimaailmalle säilyneiden dokumenttien mukaan epäitsekkyyden, uhrautuvaisuuden ja yhteisöllisyyden elävä symboli. Hän omisti vain päällään olevat vaatteet. Kaiken muun omistamansa tai haltuun saamansa hän jakoi toisille. Ja luotti siihen, että muut toimisivat samoin.
Jo 2000 vuotta sitten tämä oli kuitenkin valtaapitäville liikaa. Omistusoikeuden täydellinen kieltäminen oli yhteiskunnan hyväosaisille mahdoton asia hyväksyttäväksi.
Nyt, vuonna 2013 kristillisessä jälkiteollisissa maailmassa varallisuus keskittyy yhä pienemmälle ihmisjoukolle. Rikkain 2% maailman väestöstä omistaa kaikesta varallisuudesta 51%. Jeesuksen jumalakseen nostaneen maailman tulisi säikähtää tätä tosiasiaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Mistä tämä voisi johtua?
Nykyihminen on mestari keksimään moraalisesti kyseenalaisille toimilleen yleviä motiiveja. Niinpä Jeesuskin on parasta pitää jouluna vain äänettömänä käärönä tuhansien joulukuvaelmien seimissä. Jeesuksen syntymäjuhlan merkittävin vaikutus kun näkyy joulun ansaintalogiikan jo ajat sitten oivaltaneen liikemaailman myyntitilastoissa.
Tämä aika kaipaisi kipeästi uusia Jeesuksia, jotka palauttaisivat ihmisten mieliin ne tavoittelemisen arvoiset hyvän elämän periaatteet, joiden vuoksi tämä yksi naulattiin ristille.
Ehkä heitä keskuudessamme onkin, jos vain osaisimme tai haluaisimme nähdä.