”Hajaantukaa, väärä hälytys!”

Nyt se on sitten ohi, Putinin ja Trumpin tapaaminen Alaskassa.
Parin viikon ajan kaikki uutislähetykset Suomessa alkoivat Alaska -aiheella.
Poliittiset kommentaattorit ja asiantuntijat istuivat tuntikaupalla ruotimassa tapaamista monenlaisin sanakääntein, jotka kaikki voidaan kiteyttää muotoon ”saa nähdä nyt”.
Nyt sitten saatiin nähdä: Ei mitään!

Se oli odotettavissa. Jo kun herrat olivat sopineet tapaamisesta vain tulkkien läsnäollessa, saattoi aavistaa ettei mistään ollut tarkoituskaan sopia. Sen verran Trump oli oppinut pitämään tiedotustilaisuudessa suutaan, ettei Helsingin 2018 katastrofi toistunut.

Nyt media sitten ryhtyy arvuuttelemaan, milloin tulee seuraava luvattu tapaaminen, johon on tarkoitus kutsua myös koko sodan keskeisin henkilö, hyökkäyksen kohteeksi joutuneen valtion päämies Volodimyr Zelensky.

Ainoa kiinnostava – nähtäväksi jäävä – asia on se, oliko Trumpin vihjaukset mahdollisesta osallistumisesta Euroopan valtioiden kanssa uusiin venäjäpakotteisiin vain vain hänelle tyypillistä somehölinää.
Tappotalkoot jatkuvat sekä rintamilla että Ukrainan kaukana rintamista olevissa kaupungeissa etänä.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *