Irwin Goodman lauloi aikoinaan italialaisesta charmööristä jotenkin näin:
”Marcello Magaroni, huipputaitaja tangon tarttuvan.
Marcello Magaroni, ja omistaja säästötilin karttuvan…”
Italialaisilla on myös ylivoimainen, vaikkakin epävirallinen piikkipaikka jalkapallokentillä toteutettujen, kaikkein mestarillisimpien sukellusten toteuttajina.
Maan ex-pääministeri, nykyään jo vahanukeksi ”kauneusoperoitu” Silvio Berlusconi tuli tunnetuksi lausahduksestaan ”vain tyhmät maksavat veroja”.
Silvio ei kannattajiensa harmiksi enää pääse ministeriksi, koska joutui lusimaan linnatuomion lahjonnasta.
EU:n alkuaikoina italialaiset tulivat tunnetuiksi nostamalla EU-tukia valtateistä ja silloista, joita ei milloinkaan rakennettu – paitsi paperilla. Myös viininviljelytukiaisia maksettiin lukuisille kalliorinteille, joilla ei vuosikymmeniin ollut kasvanut mitään vihreää.
Äskettäin maassa oli vaalit. Hallitusta on ollut vaikea kasata, koska omien intressien hoitamisen lisäksi tulisi hoitaa hieman valtionkin asioita. Mutta teema uudelle hallitukselle on keksitty:
Uuden Giuseppe Contin johtaman johtaman populistihallituksen odotetaan ”muuttavan maan politiikan ja PITÄVÄN PUOLIA EU:TA VASTAAN”!

…nyt sattui…
Siis sitä samaa EU:ta vastaan, jolta huijattuja avustuksia vastaanottamalla ja omaa talouden kehittämistään laiminlyömällä maa onnistui keräämään itselleen eniten velkaa heti Kreikan jälkeen.
Italialaista sukeltamista ei siis harjoiteta ainoastaan fudiskentillä.