JSN:sta eroaa porukkaa solkenaan

Suomalainen media on tienhaarassa. Verkko ahdistaa printtimediaa yhä tiukemmin paitsi uutisoinnissa, myös ilmoitusmyynnissä. Kilpailukeinoksi näyttää valitun uutisten taustoituksen ja toimittamisen keventäminen, tirkistelyviettiä tyydyttävät aihevalinnat ja raflaava otsikointi. Yhteisen sävelen sopulijoukko löytää vain silloin, kun innostutaan yhdessä koulukiusaamaan jotakuta julkkisraukkaa tai sopivaksi katsottua poliitikkoa – tietenkin sananvapauden nimissä ja lähdesuojan takana lymyten.

Kaupalliset TV -kanavat kevenevät ja kevenevät, kunnes joka kodissa on telkun päällä kamera, jonka kautta katselijat saavat seurata tapahtumia toistensa olohuoneissa (tämä on ns. reality -formaatin viimeinen vaihe). Välillä ”ohjelman” keskeyttää amerikkalainen halpistuotanto tai peräti elokuva.

Yle taapertaa (Finnairin tapaan) oman historiallisen, ”valtionradiosta” periytyvän työkulttuurinsa kanssa, jossa asiat tehdään helpoimman kautta itseään säästellen. AamuTV:n juontajat lukevat ääneen studioon sijoitetulla mukavalla sohvalla sanomalehtiä aidosti sen näköisinä, kuin olisivat tekemässä televisio-ohjelmaa. Vieläpä kanavalla, joka sanoo pyörittävänsä Suomen suurinta uutistoimitusta.

Kun joku Korvola sitten tekee tämän kuuluisan juttunsa (todisteilla, jotka ainakaan tähän mennessä eivät ole ketään vakuuttaneet) syntyy JSN:n vapauttavasta päätöksestä tietysti printtimedialle erinomainen maalitaulu. Kuinkahan monta yhtä löysin perustein tehtyä printtijuttua lyhyeenkin menneisyyteen mahtuisi, jos joku viitsisi niillä elämöidä? Printti ei sitä sattuneestä syystä tee, ja Yle ei ehdi, jaksa, kykene tai halua. Ollaanhan sitä sentään kollegoja… . Ehkä Jyrki Richt lopulta paljastaa, että eihän tässä koko aikana ole ollut kysymys pääministeri Matti Vanhasesta, vaan eräästä toisesta vanhasesta, jolle nämä laudat menivät. Huomiota herättävän usein Ylen kommenteissa on nimittäin mainittu vain sana ”Vanhanen”.

JSN:n voisi ehkä lopettaakin, mutta mikä olisi vaihtoehto? Suomen oikeuslaitos on saanut lukuisia huomautuksia EU:lta liian pitkiksi venyneistä oikeudenkäynneistä. Siinä valossa tätäkin lautakeissiä puitaisiin eri oikeusasteissa vielä vuosikymmenen kuluttua itse lautojen jo lahottua. Oikeuslaitoksen ”perusteellisuus” on vain ja ainoastaan vetkutusta, vanutusta ja asianajajien ansaintalogiikkaa. 

Summa summarun: Kolmatta valtiomahtia ei valvo kukaan!