USA:n presidenttinä puolisen vuotta toiminut Barack Obama on parasta, mitä Atlantin takaa on pitkään aikaan kuulunut. Ensimmäistä kertaa sitten J.F. Kennedyn maalla on presidentti, joka herättää oman maan kansalaisissa oikeutettua toivoa inhimillisemmästä politiikasta ja eurooppalaisten keskuudessa pientä toiveikkuutta kuuntelevammasta asenteesta. Norjalaisen Nobel -komitean kaikki ällikällä lyönyt päätös antaa Obamalle rauhanpalkinto yllätti täysin myös palkinnon saajan.
Kaiken keskellä on muistettava, ettei palkinnosta Obamaa kannata syyllistää. Palkinnon ennenaikaisuudesta huolimatta tämä presidentti näyttää vilpittömästi puhuvan samaa, mitä tekee. USA:n presidenttien aikaansaannosten historiaa vasten tarkasteltuna maailmalla on toiveikkuuteensa tällä kertaa todellinen syy.
On toivottava, ettei tällä norjalaisten kieltämättä erikoisella idealla ole päinvastaista vaikutusta, kuin mikä palkinnon antajat tarkoittivat. Jo nyt kuulee arvioita siitä, ettei Obama ole saanut rauhan edistämisen suhteen aikaiseksi vielä mitään. Ja että maa käy parhaillaan kahta sotaa, joista toista parhaillaan suunnitellaan laajennettavan. Tosiasioita molemmat. Kuten sekin, ettei supervaltion presidentille palkintorahoillakaan ole mitään merkitystä, vaan ne olisivat varmasti tulleet suurempaan tarpeeseen jollekin toiselle, hiljaista rauhantyötä vuosia tehneelle.
Eikä ole mahdotonta sekään, että palkintoa käytetään USA:n sisäpolitiikassa Obamaa vastaan. Voisi hyvin kuvitella rebublikaanien äärilaidalta kuuluvan jupinaa siitä, onko näin pian rauhantekijän mainetta niittävä presidentti ollenkaan sopiva mies johtamaan maailman vahvinta sotilasmahtia. Näiden ajattelijoiden mielestä käsite rauhantekijä liittyy ehkä enemmän Colt -merkkiseen ”peacemaker” -lisänimen saaneeseen kokovartalolamauttimeen.