Aamulehti suoritutti Taloustutkimuksella kyselyn siitä, miten suomalaiset suhtautuvat Mika Lintilän (kesk.) Ylen rahoitusta käsitelleen työryhmän ideaan ns. media-maksusta, joka korvaisi nykyisen tv -luvan.
Näihin Aamulehden teettämän tutkimuksen kaltaisiin puhelinkyselyihin löytyy yleensä kysymyksiä viilaamalla se vastaus, mikä halutaankin. Tosin on myönnettävä, että tämä Lintilän työryhmän mediamaksu -idea kuulostaa kovasti vesittyneeltä kompromissilta. Mutta sen uudelleennimeäminen Sanoma- ja Aamulehti -konsernin mediastrategioissa Yle-veroksi (tai Yle -maksuksi) on tarkoitushakuisuudessaan täysin alastonta mediavallankäyttöä, jolla pyritään vaikuttamaan suoraan suomalaisten ajatuksiin Ylen toiminnan kyseenalaistamiseksi. Niin paljon korjattavaa ja tehottomuutta, kuin Ylessä Jungnerin mittavan fitness-kuurin jälkeenkin on, se on kuitenkin olennainen osa suomalaisita, kansan kontrollissa (eduskunnan välityksellä, tosin) olevaa kaupallisesti riippumatonta tiedonvälitystä. Tätä ei pitäisi missään vaiheessa unohtaa.
Niille, jotka mahdollisesti ihmettelevät sitä, miksi Mika Lintilän työryhmä ei ehdottanut Ylelle suoraa budjettirahoitusta kerrottakoon seuraava: Ylessä saatetaan olla sitä mieltä, että jos rahoitus tulisi budjetista, niin kulloinkin vallassaoleva hallituskoalitio voisi kiristää Yleä painottamaan tiedotuslinjaansa omaksi edukseen. Kiristys olisi helppoa, koska Yen budjettiosuutta käsiteltäisiin vuosittain budjettiriihessä. Ylen näkemyksen mukaan talon pitkän tähtäimen toiminnallinen kehittäminen saattaisi korvautua kulloinkin vallassaolevan hallitusryhmittymän mielihalujen arvailulla, ja itsenäinen kehitystyö häiriintyisi.
Kun tuntee pitkän suomalaisen poliittisen lehmänkauppa-iltalypsy-pekkarointi-nysväys -perinteen, niin tämänkaltaisia pelkoja voidaan pitää täysin aiheellisina. Valitettavasti.
Ylen rahoitus on ratkaistava tavalla, joka kohtelee suomalaisia oikeudenmukaisesti tulojen ja varallisuuden mukaan ja toisaalta mahdollistaa Ylen pitkän tähtäimen kehitystyön, mikä ei saa olla riippuvainen kulloinkin vallassaolevasta hallitusryhmittymästä.
Suomessa on löydetty ratkaisuja vaikeampiinkin kysymyksiin, miksei muka tähän.