Suvakit ja nuivat

Populismin nousun myötä Euroopassa (esim. Unkari, Puola) ja Suomessa kantaväestöstä poikkeaviin kohdistuva viha on voimistunut. Viha-asteikko lievimmästä rankimpaan meillä menee suunnilleen näin:

MaMu -kriittiset, kansallismieliset, rasistit.

Tämän joukon liepeillä häärää myös epämääräinen joukko natsi- tai fasistitunnuksissa liikkuvia, joiden viha kohdistuu mihin tahansa erilaiselta näyttävään.

Vihaliikkeiden strategia on aina ollut yksinkertainen: Demonisoidaan kohde ja tehdään itsestä uhri. Näin on tehty Natsi-Saksassa, Afrikan etnisissä puhdistuksissa, serbien bosniakkien joukkomurhassa Srebrenicassa, näin tekivät jenkit Irakissa ja Putinin ”vihreät sotilaat” Ukrainassa. Demonisoinnissa ei kaihdeta mitään keinoja. Vihollisen voidaan väittää ”silpovan ja syövän lapsia, raiskaavan, kiduttavan” jne. Vihollisesta tehdään epäihminen ja sitä kautta kielletään vihollisen oikeus olla olemassa.

Itsensä uhriuttamisessa ”me” asetetaan noiden demonisten aikeiden kohteeksi. Näin varataan itselle oikeus ”puolustautua” etukäteen väitettyä uhkaa vastaan ja  sallitaan myös äärimmäiset keinot. Vihollisen eliminointia pidetään palveluksena ihmiskunnalle.

Suuri osa suomalaisista seuraa meneillään olevaa mamukeskustelua melko kiihkottomasti. Äärilaidoilla sitten kipinöi senkin edestä. Selkeän rasistisia tunnusmerkkejä sisältävä suomalainen mamukriittinen äärilaita haluaa demonisoida jopa tuon passiivisen enemmistön nimittelemällä ”suvakeiksi”. Ilmaisu on sanojen ”suvaitsevainen” ja ”vajaaälyinen” yhdistelmä ja siis erittäin halventava. Ja nimittelyn syyksi siis riittää se, ettei pidä maahanmuuttoasiaa maailman tärkeimpänä.

Ja kaiken tuon eri mieltä olevien tai passiivisten halventamisen ohella tämä ”rajatkiinni” -porukka yrittää vielä epätoivoisesti tehdä itsestään uhria: Meiltä viedään työpaikat, asunnot ja naiset, meiltä  loppuu leipäjonoista kantaväestöltä ruoka, mamut tyhjentävät meiltä oikeilta suomalaisilta sossurahat. Isis tulee ja tappaa!

Jäitä hattuun siellä ja jäitä hattuun täällä. Jos keskustelu menee raivoamiseksi, missä vahva usko on tutkittuja todisteita pitävämpi argumentti, ollaan joron jäljillä. Eri mieltä olevia ja heidän vaatimuksiaan uskottavista perusteluista tulee sietää.

Ellei siihen kyetä, ei olla pätkääkään kouluja räjäytteleviä, happohyökkäyksiä tekeviä terroristeja eikä  pikkupoikia armeijoihinsa ryösteleviä ”jumalan sotilaita” parempia.

Kategoria(t): Kotimaa, Tajunnanvirtaa... Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *