Jo kuukausia lähes kaiken kotimaisen poliittisen aktiviteetin ja huomioarvon ominut tapaus Kreikka on nyt yhdessä välivaiheessaan: Jäsenmaat ovat antaneet ehtonsa uuden 80 – 90 miljardin EVM -lainan myöntämiselle. Seuraavaksi ehtoihin ottaa kantaa Kreikan parlamentti. Jos ehdot joiltakin osin hylätään, odottaa Kreikkaa oma valuutta. Oma tupa – oma lupa.
Kreikka -keskustelu on vellonut valtoimenaan. Ilmassa ovat lennelleet sekaisin faktat ja fiktiot, syytökset ja puolustelut. Henki on ollut se, että ellet ole Kreikan puolella, olet vastaan.
Jarkko Laineen ”Ilkeiden sananlaskujen sanakirjasta” löytyy tällainen: ”Jos jokus sanoo, että kyse ei ole rahasta vaan periaatteesta, on kyse rahasta”.
Ja rahastahan tässä on kysymys. Itseäni on häirinnyt Kreikan velkaantumiskeskustelussa se, että velallisesta on haluttu tehdä viaton uhri ja lainoittajista rikollisia.
On annettu ymmärtää, että pahat saksalaisranskalaiset pankit ovat väkisin kaataneet puuhun sidotun Kreikan kurkkuun satoja miljardeja ”laina” -merkkistä alkoholia tämän ankarasta vastarinnasta piittaamatta!
Jos missä, niin tässä on tullut lihaksi vanha suomalainen sanonta velasta, joka on veli otettaessa mutta velipuoli maksettaessa. Kreikan tapauksessa itse asiassa koko sukulaisuus kiistettiin kansanäänestykssä 61 % enemmistöllä.
Pieni totuuden siemen ehkä on arvostelussa, jonka ydin on siinä, että vailla vientiteollisuutta olevan, hallinnollisesti ja instituutioidensa suhteen lähes kehitysmaan tasolla olleen Euroopan Unioniin luiskahtaneen Kreikan annettiin rauhassa velkaantua unionin vahvojen vientimaiden pankeille. Syntyi tilanne, missä raha liikkui ensin ko. pankeista Kreikkaan ja palasi sieltä kroonisesti alijäämäisestä kauppataseesta ja peruskorjaamattomasta hallinnosta johtuen pikku hiljaa takaisin lähtömaihin.
Ainakin siis se raha palasi, joka pääsi ohittamaan paikalliset ”hyvä veli”-, ja korruptiopyydykset. Nyt nämä eurot halutaan arvostelijoiden mukaan ikäänkuin maksattaa kreikkalaisilla uudestaan!
Selitys ei kuitenkaan kestä tarkempaa kriittistä arviointia, eikä siten voi vapauttaa velallista vastuusta. Jos voisi, niin silloinhan itsenäistä valtioita olisi tarkasteltava syyntakeettomana.
On väitetty, että suomalaisten linja Kreikkaa kohtaan on jo liiankin tiukka. Olen toista mieltä. Sotakorvauksensa maksaneet suomalaiset ovat kunnioittaneet Espanjan, Portugalin ja Irlannin tapaa hoitaa omat talousongelmansa siitä enempiä elämöimättä. Siksi suomalainen ihmettelee, miksi Kreikkaa tulisi kohdella jotenkin poikkeavasti?
Ja koska kysymykseen ei mitään tolkullista vastausta ole tullut, linja on ja pysyy.