Multimiljonääri, pankkiiri Björn Wahlroos kuvasi EKP:n kolleegoitaan tolloiksi, koska he ovat reagoineet rahoituskriisiin liian myöhään ja väärin. Hän voi olla oikeassakin, mutta sen toteaminen jää taloushistorian tutkijoiden tehtäväksi.
Positiivista analyytikko Wahlroosin resuneerauksissa on ainakin se, että hän ei tyydy paperinmakuiseen kommentointiin. Se piristää taloudesta yleensä käytävää kuivahkoa raportointia. Analyytikko itse on suomalaisessa talouselämässä poikkeustapaus.
Hän opiskeli pikavauhtia kauppakorkeassa tohtoriksi, siirtyi valmistuttuaanaa 1980 -luvun lopulla pankkiin töihin (SYP) ollen sekä pankin johtokunnassa että johdossa. Muutaman vuoden pelimerkkejä keräiltyään Björn havaitsi 1990 -luvun suomalaisen rahoituskriisin myötä hetkensä koittaneen. Ensin hän perusti Mandatum -pankin joka fuusioitiin 1998 Osakepankki Interbank’iin. Mandatumin Wahlroos vei pörssiin, ja osakkeiden huima arvonnousu teki hänestä upporikkaan. 2000 -luvulla tämä talousnero hääri rahoineen myös johtamansa ja osin omistamansa (entisen suomalaisten veronmaksajien omistaman Postipankin, myöh. Leonian, nyk.) Sammon ympärillä käydyissä osakekaupoissa, joiden seurauksena kansalliseepos Kalevalasta nimensä löytänyt pankki siirtyi juuteille.
1990 -luvun suomalaisen, täysin kotikutoisen rahoituskriisin hinnaksi on arvioitu 50 mrd markkaa, runsaat 8 mrd euroa. Inhimilliset kustannukset olivat katastrofaaliset. Monet kunnialliset yrittäjät, piensijoittajat ja tavalliset asuntovelalliset maksoivat kriisistä kohtuuttoman hinnan, täysin viattomista takaajista puhumattakaan. Kriisiä on oikeutetusti kuvattu Suomen historian suurimmaksi varallisuuden uusjaoksi. Tämän kriisin aikaansaaneet tollot taitavat enimmäkseen edelleen olla vapaalla jalalla, osa varsin hyvissä asemissa ja varoissa.
Voidaan siis sanoa, että paljon sekä tavallisia että ahneita tolloja on tarvittu tasoittamaan Nalle -prinssin tietä hänen nykyiseen asemaansa Ahneiden Tollojen Valtakunnan taloudellisena neuvonantajana.
Parhaillaan meneillään olevaa maailmanlaajuista rahoituskriisiä voidaan myös tarkastella ”ahneet tollot” -näkökulmasta. Kaikki alkoi USA:sta, missä bonusjärjestelmillä ahneuden hybrikseen saatetut pankkiirit keksivät idean paketoida heikoilla tai lähes olemattomilla vakuuksilla myönnettyjä tavallisten amerikkalaisten asuntoluottoja sijoittajille, myytäviksi edelleen arvopapereina(!). Helppo, suorastaan tyrkytetty lainaraha tietysti aiheutti asuntojen hintoihin kuplan, jonka puhkeaminen oli vain ajan kysymys. Ja vain täystollot saattoivat olla näkemättä, että poksahdus tulisi pian ja olisi vaikuttava. Omien rahamarkkinoidensa lisäksi jenkit tartuttivat kriisiviruksen myös muuhun maailmaan, missä mm. eurooppalaiset pankkiiritollot innokkaasti kaupittelivat näitä amerikkalaisia ”arvopapereita” asiakkailleen luotettavina sijoituskohteina. Islantilaiset menivät niin syvälle, että lähes upottivat koko saarensa.
Kun näitä rahamaailman ahneiden tollojen aikaansaanoksia nyt yritetään EKP:n ja muidenkin keskuspankkien toimesta korjailla, niin ei siis näemmä heillekään juuri kunnian kukot kie’u. Mutta näitä pankkiiritolloja löytyy totisesti muualtakin, kuin vain Nalle Wahlroosin osoittamasta EKP:sta.
PS! Tällä viikolla tulee kuluneeksi 200 vuotta Charles Darwinin syntymästä. Hesarin pääkirjoitus (150209) otsikolla ”Darwinilta voi oppia vielä paljon” antaa tämän luonnontieteilijän oivalluksille talouskriisiin sopivan tuoreen näkökulman.