Hesari käsittelee pääkirjoituksessaan 2.1.2009 presidentin uudenvuoden puheen pohjalta johtajuuden ja arvojohtajuuden suhdettä yleisesti ja istuvan presidentin kohdalla erityisesti.
Lehti kirjoittaa mm:
”Presidentin asemasta ja valtaoikeuksista käytävässä keskustelussa asetetaan usein vastakkain käsitteet valtaa käyttävä johtaja ja arvojohtaja. Arvojohtajasta puhutaan herkästi valitettavan vähättelevään sävyyn, sillä demokratiassa tarvitaan arvojohtajuutta.”
Tarkentaisin Hesarin väitettä: Arvojohtajasta ilman valtaa saatetaan puhua vähättelevään sävyyn, tuskin muuten. Pitäisikin kysyä, että mikä johtaja se paljas ”arvojohtaja” oikein olisi? Missä valtion, kunnan tai yksityisen sektorin instanssissa meillä voisi olla johtaja, jolla ei olisi konkreettista valtaa, mutta jolta odotettaisiin ”arvojohtamista”. Siis sellaista, joka kertoisi meille, mikä olisi inhimillisesti, moraalisesti ja yhteiskunnallisesti oikein ja mikä väärin. Muutoin en ko. johtajuuden sisältöä oikein ymmärrä.
Jos tällaisesta johtajuudesta on kysymys, niin eikös meillä ole heitä jo kirkko väärällään! Se, ovatko piispat, kirkkoherrat ja papit tätä johtajuutta itselleen ottaneet, onkin sitten kokonaan toinen asia. Minusta he todellisen arvojohtamisen asemesta pikemminkin lymyävät sakramenttiensa takana.
Olen pääkirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että presidentti Halonen olisi virkansa puitteissa voinut olla suulaampikin arvojohtaja ulkopoliittisen johtajuutensa alueella. Siis sen, missä hänellä vielä on oikeata valtaakin. Meillä Suomessa ei ole montaakaan kansainvälisen tason poliitikkoa, joiden muistettaisiin sanoneen jostakin maailmanpoliittisesta tapahtumasta selkeästi, että ”tämä on väärin”. Ja jos joku niin sanoisi, niin siitäkös media riemastuisi. Kuten riemastui siitäkin, että tämä samainen presidentti Halonen uskalsi ensimmäisellä kaudellaan ääneen sanoa USA:n hyökättyä Irakiin, että invaasio on YK:n asiaan liittyvän päätöksen puuttuessa laiton. Toisella kaudellaan Halonen ei jostakin syystä tämänkaltaisia avauksia tehnyt. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miksi ei ole.
Suomen presidentin dilemma siis on: Ottaa kantaa tai on ottamatta kantaa, turpiin tulee jostakin suunnasta. Ei ole helppo pesti, ei.