Kuka Suomessa nykyään arvioi mediaväen työn jälkeä, moraalia ja vaikuttimia? Ei ainakaan kolleega, joka ei tunnetusti kaverin silmää noki. Vaikka meillä Suomessa on yleisesti ottaen toimintamoraaliltaan terve lehdistö, niin siitä huolimatta silmään pistää tämä:
Osa toimittajista ottaa itselleen kenenkään pyytämättä eräänlaisen ihmisarvioinnin ylituomarin roolin.
Erityisen usein näin käy urheilun ja politiikan toimittajien kanssa. Jokainen urheilusivuja lukeva näkee, miten erinomaisen viisaita urheilutoimittajat ovat silloin, kun esim. maajoukkueiden valmentajia tai pelaajia valitaan. He antavat ihan ilmaiseksi hippusia omasta ylivertaisesta viisaudestaan lukijoiden ja päättäjien käyttöön ja kertovat keitä eri paikoille tulisi valita. Ja he tietävät aina ensimmäisenä, ketkä liigavalmentajat juuri nyt ovat liipaisimella huonosti menneiden pelien takia. Eivätkä he ujostele informoida loparilistastaan suoraan asianomaista valmentajaa. Toimintamalli on tämä: Ensin kirjoitetaan juttu lehteen, jossa uumoillaan tietyn valmentajan pallin huojuvan. Seuraavana päivänä asiaa tiedustellaan asianomaiselta itseltään ja muotoillaan että ”lehdissä on kirjoitettu mahdollisista potkuistanne, miten kommentoitte”?
Politiikan puolella jotkut toimittajat käyttäytyvät avoimesti kuin olisivat Idols -tuomareita. Jotkut keskittyvät kirjoittamaan lähes pelkästään siitä, mitä muut kirjoittavat. Politiikan toimijoille jaetaan tyyli-, karisma- jne. pisteitä. Sitaatteja Antti Miettisen jutusta HS:n taloussivuilla (151008) brittien pääministeri Gordon Brownista:
- ”…kun hän astuu sisään …ollaan edelleen tukevasti karismavapaalla vyöhykkeellä”
- Nyt maailman lehdissä häntä kutsutaan supersankariksi…
- Brown haluaa -ei enempää eikä vähempää- uudistaa mailman talousjärjestelmän.
- …kriisin keskellä ei kaivata kansanvillitsijää vaan talousgurua…sellainen Brownista näyttää ulkomaalaisten (toimittajien) silmissä tulleen.
- …toimittaja toisensa jälkeen kysyy, miltä tuntuu olla sankari.
Sinänsä hauskasti kirjoitetussa talousjutussaan toimittaja tulee useaan otteeseen viitanneeksi siihen, miten muu mediaväki herra Browniin suhtautuu. Ja näinhän mediaväki laittaa politiikan toimijoita omiin lokeroihinsa, joista heidän on turha yrittää rimpuilla pois. Kerran karismavapaaksi tai muuten luonnevikaiseksi luonnehdittu ei leimastaan pääse vaikka päällään seisoisi. (median värittömäksi luonnehtima Antti Kalliomäki totesi aikoinaan ”jos seisoisin päälläni, todettaisiin vain, että katsokaa miten värittömästi hän seisoo päällään”. Onko journalisteilla tässä besserwisser -maniassaan muuta motiivia kuin vain viihdyttää itseään ja kolleegoitaan? Ehkä ei. He tulevat näin kuitenkin tahtomattaan markkinoineeksi ajatusta, että tärkeää ei ole se, mitä konkreettisesti teet tai miten asiat oikeasti ovat. Vain se on tärkeää, miltä asiat saadaan näyttämään.
Ja näinhän ei oikeassa elämässä ole.