Olen usein ihmetellyt sitä estottomuutta, tai sanoisinko peräti häveliäisyyden puutetta, mitä ykkösen aamu-tv osoittaa lukiessaan sanomalehtiä suorissa studio-osuuksissaan. Suomalainen printtimediahan on pääosin laadukasta, monipuolista, kiihkotonta ja informatiivista luettavaa. Itseltänikin kuluu lehtien lukuun vähintään tunti päivässä, usein enemmänkin. Mutta mieluiten ihan soolona, ilman tv –toimittajien lukuapua.
Kun kuvien julkaiseminen sanomalehdissä tuli teknisesti mahdolliseksi, niin tiedonvälityksen nimeen vannova lehtiväki keksi aivan oikeutetusti ilmaisun ”yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. TV on media, joka kykenee julkaisemaan vieläpä liikkuvaa kuvaa. Jos yksi lehtikuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, niin paljonko kertookaan liikkuva televisiokuva?
Ääneenluvun kuuntelu aamuisin on tosin pienempi harmi siihen ajatukseen verrattuna, että YLE omassa tuotannossaan mielestäni jatkuvasti laiminlyö kuvan mahdollisuuksia sisällöntuottamisessaan.
Ydinkysymykseni onkin tämä: Miksi TV:n muihin medioihin nähden ylivertainen tiedon välittämisen muoto, liikkuva kuva, näyttää sen omissa uutis- ja ajankohtaislähetyksissä olevan lapsipuolen asemassa. Missä luuraavat kaikki ne uutistoimituksen kuvallisen ilmaisun ammattilaiset, joita Ylen kaltaisen talon täytyy ainakin fiktiopuolella olla väärällään? Kun itse kysyy, lienee syytä yrittää myös itse vastata.
Mitä sanomalehtien ääneenlukuun tulee, niin:
- Onko siinä kyseessä harkittu kädenojennus näkövammaisille? Jos on, niin tätä ei millään tavalla tuoda esille.
- Tarkastellaanko aamu-tv:n lehdenlukulistalle pääsyä printtipuolella sekä kustantajien että toimittajien keskuudessa itsetuntoa hivelevänä ilmaisena mainoksena
- Pitääkö Yle itseään eräänlaisena ”medioitten mediana”, joka voi käsitellä muiden tuotoksia ohjelmavirrassaan vapaasti eräänlaisella ”ensiyönoikeudella”? Vai onko vielä jokin muus syy siihen, miksi fiksuilta, älykkäiltä ja verbaalisti lahjakkailta vaikuttavat aamu-tv:n toimittajat suostuvat tähän jokaamuiseen printtimediassa toimivien kolleegoidensa aikaansaannosten ääneenlukuun
- Johtuuko se siitä, että väki on rekrytoitu printtimediasta
- Vaiko kuvallisen ilmaisun ammattilaisten alisteisuudesta puhutulle?
- Kuvallisen uutisilmaisun koulutuksen puutteesta tai sen aliarvostamisesta?
- Ovatko Ylen tv –toimittajien ja teknisten alojen ammattijärjestöt tehneet kuvausryhmän jalkauttamisesta niin kallista ja hankalaa, ettei talolla ole siihen varaa?
- Vai johtuuko se taloon junttautuneesta ”meillä tehdään niin kuin ennenkin on tehty” –ajattelusta?Tiedän, että aamu-tv:n toimituksessa asiaa perustellaan lehtienlukua mm. sillä, että ”synnyinseutunsa ulkopuolella asuvista ihmisistä on hauska kuulla, mitä heidän kotiseutujensa lehdet kirjoittavat”. Nykyään kuitenkin lähes jokainen aviisi julkaisee tärkeimmät uutisensa omalla sivustollaan niitä varten, jotka eivät halua lehteä tilata. Viimemainittukin on Suomessa edelleen mahdollista, vaikka yhä harvempi niin tekee.
Olin itse mukana tekemässä paikallisradiota silloin, kun toiminta alkoi ja tekijöiden keskuudessa vallitsi luja usko uuden median yhteisöllisyyttä ja paikkakuntalaisten yhteishenkeä lisäävään vaikutukseen. Vaikka toimintaa pyöritettiin minimaalisin resurssein, niin kunnia-asiana pidettiin sitä, että paikalliset uutiset hankittiin ja toimitettiin itse. Niitä ei otettu paikallisista sanomalehdistä.
Myönnän, että tästä historiasta osittain johtuu se, miksi tökkii vastaan katsella aamu-tv:n toimittajia pläräämässä ja lukemassa ääneen aamun lehtiä. Eikä kuvaakaan toki ole unohdettu: Joku on keksinyt, että laitetaan tv -kamera zoomaamaan toimittajan lukemaan lehtiartikkeliin kuuluvaa kuvaa katsojien iloksi. Siinä mallia uutiskuvan käytöstä ála Yle.
Kaikkein oudoimmalta tuntuisi ajatus, ettei kukaan toimituksesta olisi koskaan tullut ajatelleeksi, miltä tämä näyttää medioiden keskinäisen kilpailuhygienian pelisääntöjen näkökulmasta. Ylehän päätti äskettäin lopettaa sanomalehtien omistaman Suomen Tietotoimiston (STT) uutispalvelujen ostamisen. Nythän näyttää siltä, että palvelua käytetään edelleen, mutta ilmaiseksi ja vain hieman modifioidusti.
Irrotellaanpa hieman!Jos kuvatunkaltaista kilpailevan median hyväksikäyttöä voidaan Ylessä surutta käyttää, niin miksei astella samaa tietä loppuun saakka. Otetaan toimittajille nettipääte pöydälle, josta voidaan etsiä ja lukea ääneen verkosta mielenkiintoisilta vaikuttavia sattumuksia ja tapahtumia. Samoin voidaan toki uutisetkin hoitaa. Tai sitten avataan studion pöydällä oleva radiovastaanotin ja annetaan vaikkapa Novan, 957:n tai jonkin muun radioaseman uutislukijan hoitaa uutiset. Toimittaja pitelee mikrofonia kaiuttimen edessä.
Ja TV-vastaanottimiahan Ylessä piisaa. Laitetaan pari studion nurkkaan, toinen BBC:n ja toinen CNN:n kanavalle. Aina välillä siinä vaiheessa, kun toimittaja muutoin toteaisi jotenkin, että ”tässä välissä ennen studiovieraan saapumista voidaankin vilkaista, mitä Kainuun Sanomat kirjoittaa ”Etelän mediasta” , hän voisikin sanoa, että ”hei nyt tuolla CNN:ssä näyttä olevan menossa mielenkiintoista kuvaa jostakin hässäkästä, zoomataankin hetkeksi sinne”. Näin kuluisi aamu rattoisasti viimeisen päälle viritetyn uutisaineksen jatkojalostuksen merkeissä. Ja sehän olisi vielä kestävän kehityksen mukaista informaation uusiokäyttöä.
Vakavasti puhuttuna Ylen tulisi nostaa liikkuva kuva sille kuuluvaan asemaan vahvana tiedon välittämisen välineenä. Ellette siellä muuta keksi, niin kootkaa kaikki uutis- ja ajankohtaistoimitusten osaavat kuvaajat koulutusseminaarin, jossa annetaan tehtäväksi tehdä kuvallisia uutistarinoita ilman ainuttakaan puhuttua tai kirjoitettua sanaa. Olen varma, että näitä tuotoksia kelpaisi näyttää katsojille. Ja niitä, joita ei katsojille voisi näyttää, voisi sitten katsella myöhemmin omassa porukassa talon pikkujouluissa…