”Presidentiltä on riisuttava kaikki ulkopoliittinen valta” kuuluu vieraskynäilijän, valtio-opin professori Tapio Raunion kirjoittaman artikkelin otsikko Hesarissa 31.5.2008.
Tämä on jo toinen kerta viikon sisällä, kun Hesari julkaisee pääkirjoitussivullaan presidentin vallan kaventamista puoltavan kolumnin. Lehden oma pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennanen kirjoitti samansisältöisesti ”Merkintöjä” -palstalla 22.5.
Olisi todella mukava tietää, mitä motiiveja itseään ”poliittisesti riippumattomaksi” kutsuvalla lehdellä tässä asiassa on. Hesari ei ole ko. kysymyksessä riippumattomuutta nähnytkään.
Mielestäni presidentin vallan kaventaminen on (ainakin) kaksitahoinen kysymys.
Suomen korkeimman päätöksenteon reivaaminen parlamentaariseen suuntaan on periaatteessa OK. Ajatellaanpa vaikkapa sitä mahdollisuutta, että meidän vaalijärjestelmästämme voisi putkahtaa presidentiksi G.W.Bushin älyllä, viisaudella ja arvoilla varustettu pressa. Ketään meistä ei naurattaisi. Johtopäätös: Vähentäkää pressan valtaa!
On ilmeistä, että (ulkopoliittisen) vallan siirtäminen presidentiltä hallitukselle kiihottaa poliittisia puolueita suunnattomasti. Näin lisääntyvä eduskunnan ja hallituksen valta aiheuttaa ministeri- ja valiokuntakandidaattien keskuudessa vallan voimakkaita viboja.
Jostakin kumman syystä puolueet eivät kuitenkaan tule (ujouttaanko?) yleensä koskaan maininneeksi, että niille jäsenmaksua maksavia jäseniä on koko Suomen aikuisväestöstä vain vajaa prosentti. Ja ainoastaan maksavilla jäsenillä on edes teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa ministerivalintoihin ja olla jakamassa valiokuntapaikkoja . Minusta tässä on ammoittava demokratiavaje.
Presidentin valtaa ei pitäisi sorkkia ainakaan ennenkuin on varmistettu sellainen vaalikäytäntö, joka takaa äänestäjälle suoran vaikuttamisen mahdollisuuden myös maan korkeinta poliittista valtaa käyttävän henkilön valinnassa.
Kansahan ei nyt voi äänestää pääministeriä, jolle presidentiltä riisuttava valta pääasiassa siirtyisi. Pääministeriksi nousee yleensä vaalit voittaneen suurimman puolueen puheenjohtaja. Ja hänet taas on valittu tehtäväänsä puoluekokouksessa ehkä sadalla, ehkä parilla sadalla äänellä. Kaikkia äänivaltaisia suomalaisia ajatellen siitä valinnasta on demokratia kaukana.