Hesari haluaa heikentää presidentin valtaa?

Olin niinsanotusti äimän käkenä, kun luin Helsingin Sanomien pääkirjoittajan Erkki Pennasen kirjoituksen ”Merkintöjä” -palstalla 22.5. Sanomalehdet antavat kernaasti ymmärtää, että niiden tarkoitus on tarjota puolueetonta tietoa kansalaisille oman mielipiteen muodostamista varten. Näinhän ei asianlaita ole. Puoluesidonnaiset lehdet virtaviivaistavat kannanottonsa puolueen linjoille ja niinkutsutuilla riippumattomilla lehdillä, kuten Hesarilla on menossa milloin mikäkin valtakunnallinen mielipiteenmuokkauskampanja. Asialla ei olisi suurempaa merkitystä, ellei Hesari olisi niin iso.
On lähes julkeaa, miten Pennanen omassa lehdessään ottaa kantaa siihen, miten presidentin valtaoikeuksia pitäisi rajata. Mikäli hän esittää mielipiteensä ”kansalainen Pennasena”, niin toivon kaikin mokomin omankin kirjoitukseni päätyvän vastaavalle paikalle maan suurimpaan päivälehteen. Epäilen kuitenkin, että näin ei käy. Ja mikäli Helsingin Sanomilla todella on päätoimittajan plakkarissa ”Lehden poliittinen linja” -niminen dokumentti, niin julkaiskaa toki se pääkirjoitussivulla! Kun nyt kerran näkyy olevan menossa eräänlaiset ”salat esiin” -viikot kansanedustajien vaalirahoittajienkin suhteen.
Olen toistaiseksi kuvitellut, että presidentin valtaa haluavat rajata jo muutenkin valtaansa kasvattaneet puolueorganisaatiot. Syy on yksinkertainen: Justeeraamisen seurauksena edelleen lisääntyvä tarjolla oleva valta vetää poliitikkoja puoleensa kuin juorut iltapäivälehtiä. Mutta mitä motiiveja Hesarilla tässä on? Kaikkien käytettävissä olevien mielipidetutkimusten mukaan suomalaiset haluavat pitää presidentillä nykyiset valtaoikeudet. Erkki ei maininnut kolumnissaan tästä mitään. Miksei?
Suomalaisia kiinnostaa selvästi suora vaikuttaminen enemmän kuin edustuksellinen. Jos ajatellaan yhteyksiä, joissa kansanedustajat viime kuukausina ovat olleet julkisuudessa, asianlaitaa ei tarvinne ihmetellä.
Ennenkuin suomalaiset suostuvat edes harkitsemaan vahvasta presidentistä luopumista, he tarvitsevat nykyistä erittäin paljon vankemman näytön siitä, että kulloisissakin vaaleissa ehdolla olevista kansanedustajaehdokkaista voidaan varmasti koota sellainen hallitus, jolle valtakunnan ylin toimeenpanovalta voidaan kaikissa oloissa uskoa. Tätä näyttöä ei nyt ole. Vallanhimoisten poliitikkojen ja ketunhäntä kainalossa huiskivien ”riippumattomien” pääkirjoittajien olisi syytä reilusti myöntää tämä tosiasia, ja suunnata hämmentämisen sijaan kaikki tarmo kansalaisten luottamuksen palauttamiseen ja sen jälkeen sen vahvistamiseen.