Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen kirjoittaa kolumnissaan 16.11.2008 presidentin valtaoikeuksien vähentämisestä myönteiseen sävyyn. Hesari on kampanjoinut pääkirjoitussivuillaan tähän suuntaan jo pitkään. Minulle ei ole selvinnyt, miksi lehti on tämän linjan ottanut. Kenties joku vaivautuu sen kertomaan?
Virkkusen mukaan suuret puolueet ovat ilmaisseet olevansa ”aiempaa valmiimpia” presidentin jäljelläolevan vallan siirtämiseen hallitukselle.
Sen paremmin Hesari kuin ”suuret puolueetkaan” eivät ole sanallakaan kajonneet koko prosessin ytimeen: Kansalaisilta aiotaan ottaa pois suora äänestysoikeus sen henkilön valitsemiseksi, joka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa ja toimii mm. puolustusvoimien ylipäällikönä.
Demokratian toteutumisen kannalta oleellista ei siis ole se, katetaanko EU -pöytiin yksi, kaksi vai kolme lautasta, vaan se kuka valitsee vallanpitäjät.
Yleisesti ajatellaan, että presidentiltä pois otettava valta siirtyisi pääministerille. Pääministeriksi valiintuu Suomessa vaalit voittaneen suurimman puolueen puheenjohtaja. Pääministerin valitseekin siten käytännössä puoluekokous valitessaan itselleen puheenjohtajan. Tosin nykyinen pääministeri kohosi asemaansa demokratian näkökulmasta vieläkin kauempaa, eli varapuheenjohtajan paikalta!
Moniko suomalainen sitten kuuluu johonkin puolueeseen maksavana jäsenenä, mikä oikeuttaa osallistumaan puheenjohtajan valintaprosessiin? Oikea vastaus on: Vajaa prosentti! Sanoisin, että tästä on demokratia kaukana.
Onko ymmärrettävä niin, että ”suuret puolueet” (ja Hesari?) ovat suunnitteilla olevasta kansan suoran vaikutusvallan vähentymisestä täysin tietoisia, ja siksi vaikenevat siitä?
Christoffer Taxell’in työryhmällä on edessään visainen tehtävä. Suunta kohti lisääntyvää parlamentarismia on periaatteessa oikea. Ajatellaanpa vaikka sitä, että USA:n vaalijärjestelmä on 50 vuoden aikana ehtinyt siivilöidä maailman suurinta valtaa käyttävän presidentin paikalle yhden puolirikollisen (Richard Nixon), yhden Hollywood -näyttelijän (Ronald Reagan) ja sitten tämän nykyisen älyn jättiläisen. Parlamentaarisen vastuun näkökulmasta asia ei siis meilläkään ole yhdentekevä.
Uudistus on kuitenkin osattava tehdä niin, että kansalaisilla säilyy todellinen (=suora) vaikutusvalta maan korkeinta ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa käyttävän henkilön valinnassa. Olkoon tämä henkilö virka-asemaltaan sitten presidentti tai pääministeri.
Sitäpaitsi kaikki junat pysähtyvät joskus, myös parlamentarismijuna. Yskiminen alkaa viimeistään silloin, kun äänestysprosentti alittaa 50 %.