Yhdysvaltain senaatin republikaanenemmistö vapautti presidentti Trumpin virkarikossyytteistä 5.2.2020. Se teki näin siitä huolimatta, että todisteet presidenttiä vastaan olivat vastaansanomattomat.
Senaatin republikaanit estivät samalla Trumpin ex-turvallisuusneuvonantaja John Boltonin todistuksen, joka olisi ollut presidentin kannalta tuhoisa.
Sanalla sanoen Yhdysvaltain senaatti pyyhki pöytää länsimaisille demokratioille tunnusomaiseksi väitetyllä vallan kolmijako-opilla.
Oikeutta yksinkertaisesti estettiin toteutumasta.
Donald Trump kiitti ja on sen jälkeen toiminut – jos mahdollista – vielä selkeämmin diktaattorin elkein.
Hän ei epäröi kommentoida vireillä olevia oikeusjuttuja eikä häpeile kertoa tuomareille, miten hänen oma ex-neuvonantajansa, ”likaiseksi huijariksi” nimitetty rikoksista narahtanut Roger Stone tulisi tuomita. Kaveria ei jätetä… .
Jopa presidentin oman oikeusministerin, William Barr’in mitta alkoi täyttyä.
Kun Stone kuitenkin tuomittiin, kiirehtii presidentti heti toteamaan, että ”Robertin” armahtaminen on todennäköistä, koska häntä on kohdeltu ”epäreilusti”.
Väistämätön kysymys on: Jättikö Stone oikeudessa kertomatta jotakin Trumpin kannalta raskauttavaa?
Trumpin lupaus armahtamisesta heti tuomion jälkeen saattoi motivoida tuomittua pitämään suunsa kiinni.
Marraskuun 2020 presidentinvaaleihin liittyen epäilyjä Venäjän sekaantumisesta vaaleihin on esitetty. Edellisissä vaaleissa 2016 Venäjän sekaantuminen vaaleihin Trumpin valinnan varmistamiseksi todettiin sekä CIA:n että FBI:n raporteissa.
Nyt Trump on vihjannut Venäjän olevan jälleen valmis puuttumaan vaaleihin – demokraattiehdokas Bernie Sandersin puolesta!
Bernie Sandersin Washington Post’issa julkaistu vastaus on ytimekäs:
Sanders -vihjailujen jälkeen Trump (2016 vaaleissa sekaantumisesta hyötynyt osapuoli) julistaa yhdessä Putinin (2016 vaaleissa tekijäksi osoitettu osapuoli) kanssa, ettei mitään ”vaikuttamisyrityksiä” ole – ilmeisesti tarkoittaen, ettei niitä ole ainakaan Trumpin puolesta.
Kaksi pukkia yhteisen kolhoosinsa kaalimaalla.
Pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna meno USA’ssa näyttää absurdilta. On pakko olla sitä mieltä, että jenkeillä tällä hetkellä EI OLE sellaista johtajaa, jonka he ansaitsevat.