Kulttuuritalo – tunteen ja älyn kohtauspaikka

Mäntsälän kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 4.3 ns. Vanhan kenkätehtaan eli Apposen alueen pitkään valmistellun kaavan. Kaavaa esitelleet kaavoitusjohtaja Lauri Pouru, asemakaavainsinööri Tapio Sillfors ja koko kaavoitusosasto voivat olla täydestä syystä tyytyväisiä aikaansaannokseen, joka sisältää mm. asuinkerrostalon, palveluasuintalon senioreille sekä vanhaan kenkätehtaaseen tehtäviä ns. loft -asuntoja.

Suunnitelma kunnioittaa arvokkaalla tavalla Isomäen ja Kirkonmäen välisen jokimaiseman perinnearvoja. Mäntsälänjoen historiallisesti merkittävän kahluupaikan kohdalle on ajateltu kävelysilta, joka mahdollistaa kävelylenkit joenranta-alueen kummallakin puolella ilman tarvetta ylittää vilkkaasti liikennöityä Vanhan Porvoontien siltaa.

Tasapainoisen ja alueen historiaa kunnioittavan kaavasuunnitelman kruunaa ajatus sijoittaa joen rantaan kulttuuripalvelurakennus. Mäntsälän monipuolisen ja tasokkaan esittävän kulttuurin ystävät tulevat varmasti pitämään tätä ajatusta hengissä, vaikka se nyt ei ihan ensi vuoden asia olekaan.
Edellinen, edes osittain esiintyvien taiteilijoiden ja yleisön kohtauspaikaksi ajateltu rakennus nimittäin valmistui Mäntsälään vuonna 1926. Mäntsälän seurojentalon valmistumisesta tulee elokuussa kuluneeksi 87 vuotta.

Kategoria(t): Kotikunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *